Yhden miehen näytös – haastattelussa Euge Valovirta

Monessa mukana ollut kitaristi Euge Valovirta välittää toisella sooloalbumillaan aiempaa kevyempiä tunnelmia 1980-luvun tukkahevin hengessä.

Euge Valovirta.
Kuva: Kia Valovirta

Miltä pohjalta lähdit rakentamaan Shooting from the Hip -albumia? 

– No, mä aloitin alkuvuodesta 2020, kaikkien rundien peruunnuttua, duunailemaan Youtubeen videoita suht säännöllisesti, Valovirta kertaa. 

– Sävelsin melkein joka videoon about minuutin mittaisen introbiisin, ja sain paljon positiivista palautetta ja kyselyitä, että mitä biisejä nää on, mistä näitä voisi kuunnella, meinaatko julkaista näitä ”oikeasti” ja niin edelleen. 

– Niistä talven ja kesän 2020 mittaan syntyneistä biiseistä duunattiin Elbannan Samyn, Joutsenniemen Jannen ja Larssonin Adden kanssa Red Wolfin debyyttilevy Sessions Vol. 1. Loppuvuoden ja alkuvuoden 2021 aikana syntyneistä biisiaihioista kasasin sitten tämän toisen soololevyni. 

Uuden levyn materiaali vaikuttaa hieman edeltävää kevyemmältä ja vapautuneemmalta. Pystytkö allekirjoittamaan tämän? 

– Juu, ehdottomasti. Tällä kertaa syntyi tämmöistä materiaalia, ja olen oikeastaan aina halunnut tehdä tällaisen kasarihenkisen levyn, koska olen syntynyt 70-luvulla ja kasvanut 80-luvun tukkahevin parissa. 

– Toki mä kuuntelin muutakin musaa, mutta mun musiikilliset juuret on siellä 80-lukulaisessa rokissa, varsinkin kitaristina. Ensimmäisen kitarani, nylonkielisen akustisen Landolan, vanhemmat hommasi mulle 80-luvun lopulla. 

Albumilla ei ole lainkaan laulua. Miten päädyit tähän ratkaisuun? 

– En ole koskaan tehnyt täysin instrumentaalista levyä, ja kelasin, että nyt teen sellaisen. Ja oli siihen muutama käytännönkin syy, Valovirta sanoo. 

– Halusin tehdä kaiken itse, eli sävelsin kaikki biisit ja soitin kaikki instrumentit – rummut tosin ohjelmoin – sekä äänitin, miksasin ja masteroin koko hoidon. Muutamaan biisin kelasin, että olisin laulanut itse, mutta se jäi ihan siitä syystä, etten ole mikään kultakurkku. 

– Biisit on rakenteeltaan aika perinteisiä, joten laulujen virkaa hoitaa mielestäni ihan tarttuvat kitaramelodiat. 

Sinut tunnetaan kovana kitaristina, mutta onko olemassa jokin toinen instrumentti, jonka soiton haluaisit hallita suvereenisti? 

– Mä haluaisin osata laulaa paremmin, ja pianoakin olisi kiva osata soittaa oikeasti. Nythän se on sellaista perussoinnuilla synamattojen maalaamista, kuten A Song for an Absent Friend -biisissä. 

Miltä musahommasi näyttävät lähitulevaisuudessa? 

– Jos tämä korona nyt tästä alkaa taittumaan, niin Cyhran kanssa olisi tarkoitus jatkaa sitä, mihin alkuvuonna 2020 jäätiin, eli No Halos in Hell -levyn pohjalta rundaamista. Kesälle on sovittu keikkoja ainakin Suomeen ja muistaakseni Ruotsiin ja Norjaankin. Ja olikohan siellä jotain Keski-Euroopan festareitakin, mutta niiden toteutuminen taitaa olla aika epävarmaa. 

– Euroopan-rundi on sitten syksyllä Twilight Forcen kanssa, ja useaan kertaan siirretty Japanin-kiertuekin taitaa vihdoin toteutua loppuvuodesta, kuten myös brittirundi. 

– Jenkkeihin, missä on kierretty viimeksi 2018, ekan Letters to Myself -albumin tiimoilta, olisi tarkoitus lähteä 2022. Ja jossain vaiheessa duunataan sitten kolmas levy, kun sillekin alkaa olla jo nippu biisejä valmiina.

Julkaistu Infernossa 6/2o21.