”Yksi asia on varma: emme koskaan aio hidastaa komppia jonkun muun pyynnöstä” – haastattelussa Martyrdöd

Martyrdöd on vaalinut Ruotsin kunniakkaita crustperinteitä jo lähes kahden vuosikymmenen ajan. Uusi levy Hexhammaren paahtaa hyviksi havaituilla askelmerkeillä.

Vuonna 2001 perustettu Martyrdöd takoo ruotsalaisen melodioilla kuorrutetun crust punkin etulinjassa. Levyjä on puskettu ulos tasaiseen tahtiin, ja nyt ollaan jälleen uuden äärellä. Studio Fredmanissa äänitetty Hexhammaren pelaa kenties hivenen raskaammalla otteella kuin edeltäjänsä.

Martyrdöd-rumpali Jens Bäckelin kertoo, ettei yhtye ole muuttanut toimintatapojaan.

– Teimme kaiken samalla tavalla kuin viimeiset viisitoista vuotta. Micke [Mikael Kjellman, kitara ja laulu] tekee riffit, teemat ja biisit itsekseen ja lähettää sitten minulle raakademot. Minä lisään oman panokseni, ja lopulliset versiot naulataan yhdessä treenikämpällä. Kaikki on aina valmista ennen studioon astelemista.

– Tinkimättömyytemme tulee luonnostaan. Emme koskaan anna ulkopuolisten vaikutteiden tai odotusten sanella, mitä teemme yhtyeen ja musiikkimme kanssa. Me vain teemme, mitä tahdomme, ja mikä tuntuu meistä ”Martyrdödiltä”. 

Bändillä ei ole mitään salaista reseptiä, vaan homman kulmakivinä ovat Micken ”luova nerous” ja yhtyeen sisäinen ystävyys.

Bändin pitkäaikainen kitaristi Pontus lähti lätkimään noin vuosi sitten ja basisti Fredrik hieman aiemmin. Miten muutokset ovat vaikuttaneet yhtyeeseen?

– On aina vaikeaa ja surullista, kun yhtyeen kokoonpano vaihtuu. Nytkin erosimme hyvässä hengessä, mutta ei sitä vain enää näe tyyppejä yhtä paljon, jos ollenkaan. Meidän yhtyeemme sitoo ystävät yhteen, ja nykyinen miehistö on todella lupaava. Me tykkäämme soittaa ja hengata yhdessä, ja olemme kääntäneet muutokset niin, että bändin henki on saanut aivan uutta virtaa.

Ongelmia ja positiivisuutta

Hexhammarenilla on 12 menevää rallia, joiden joukosta Jensin olisi valittava ne itselleen tärkeimmät.

– Vaikea sanoa. Lempibiisit tuppaavat aina vaihtelemaan, se riippuu ihan päivästä ja fiiliksestä sekä siitä, miltä niitä tuntuu vetää livenä, rumpali pyörittelee. 

– Juuri tällä hetkellä ensimmäisenä sinkkuna julkaistu Cashless Society taitaa olla ykkönen. Siitä kuoriutui studiossa huomattavasti raaempi ja metallisempi kuin treeneissä vaikutti. Toinen suosikkini on Nästa Syrien, levyn balladi. Diggaan kovasti siitä, että se on aivan erilainen, uudentyyppinen Martyrdöd-biisi. On kiinnostavaa kuulla, mitä jengi kelaa siitä. Minä rakastan sitä kaikesta huolimatta.

Martyrdödin laulujen aiheet edustavat periaatteessa tuttua punktematiikkaa, mutta mitään ei saarnata alleviivaten tai pakottaen. 

– Micke kirjoittaa kaikki sanat, ja hän sanoo, että ihmisten olisi hyvä lukea sanoitukset ja tehdä niistä omat tulkintansa. Uudella levyllä ollaan tuttujen asioiden äärellä, eli siellä on ajatuksia ja heijastuksia ihmisen tuskasta ja elämän yleisistä epämääräisyyksistä. Yksinkertaistettuna: sotaa, alistamista, epäoikeudenmukaisuutta, yhteiskunnallisia ja henkisiä ongelmia ja niin edelleen.

Mitkä ovat mielestäsi suurimpia ongelmia tai haasteita tämän päivän Ruotsissa?

– Samat jutut kuin monissa muissakin maissa, eli luokkajakojen syventyminen ja yhteiskunnan jakautuminen, ennakkoluulot…

Kuinka ratkaisisit nämä ongelmat?

– Heh, jos minulla olisi ratkaisu, olisin alkanut poliitikoksi. Suurin haaste on varmaan poliittisen äärioikeiston nousu, jolla se tekee tilaa vielä radikaalimmille oikeistolaisille liikkeille. Pelkään, että tämä suuntaus tulee jatkumaan maailmanlaajuisesti, kunnes ihmisten on pakko alkaa olla poliittisesti sitoutuneita.

Jens uskoo, että musiikki voi muuttaa maailmaa, mutta ei niin, että ihmiset tottelisivat suoraan jotain kirjoituksia tai viestejä. Martyrdöd ei tarjoa valmiita ratkaisumalleja.

– Tarkoituksemme ei ole levittää mitään totuutta. Kaikilla kulttuurisilla ilmaisumuodoilla on taipumus muuttaa maailmaa jo ihan tahattomasti, ja toivottavasti parempaan suuntaan. Pienikin viihdyke rikastuttaa ihmisten elämää tunteilla ja muilla ärsykkeillä. Toivon todella, että Martyrdödillä olisi ihmisten elämään samanlainen positiivinen vaikutus kuin omalla kohdallani.

Sosiaalinen media voi olla pahimmillaan varsinainen internetin syvä pääty, johon hukutaan ja jossa hukutetaan. Käytöstavat, mikäli sellaisia on, on viskattu romukoppaan. Onko Martyrdöd saanut osansa internetsotilaiden tulituksesta?

– Minä en ole saanut koskaan paskaa niskaani. Se voi tosin johtua osittain siitä, että olen liian vanha kiihkeimpään somettamiseen enkä jaksa pysyä mukana viimeisimmissä käänteissä.

Ei kyllästymisen merkkejä

Olet Martyrdödin perustajajäsen. Onko polkunne ollut sellainen kuin alun perin ajattelitte?

– Aluksi halusimme vain soittaa kängiä [ruotsalainen nimitys d-beatille] ja pitää hauskaa. Ja itse asiassa se on sitä, mitä teemme tänäkin päivänä, eli kaikki on mennyt juuri kuten ajattelimme.

– Viemme hommaa levy levyltä eteenpäin ja duunaamme keikkoja siinä välissä. Ei tätä missään nimessä uran, rahan tai maineen takia tehdä. Teemme juttuamme, koska pidämme siitä ja meillä on tarve siihen.

Martyrdöd on edennyt muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta rivakalla d-beat-poljennolla. Jens lataa, ettei kyllästy siihen ikinä

– Se taitaa olla bändimme juttu. Juuri jonkin aikaa sitten keskustelimme siitä, että olemme avoimia myös muille kompeille, mutta tähän asti on menty ihan sujuvasti d-beatillä. Ja yksi asia on varma: emme koskaan aio hidastaa komppia jonkun muun pyynnöstä.

Ketkä ovat suurimmat esikuvasi rumpalina?

– Vau, tuo onkin hyvä ja vaikea kysymys! Melkein yhtä vaikea kuin sen parhaan biisin valitseminen. En nyt oikein tiedä, olenko ottanut vaikutteita heiltä, mutta jos tiputetaan muutama nimi, niin joitain suosikkirumpaleitani ovat Iggor Cavalera, Vinny Appice ja Tomas Haake.

Hieman yllättäen listalla ei ole yhtään legendaarista d-beat-ukkoa.

Skene hukassa

Martyrdödin levyjen kansissa on ollut alusta pitäen perinteisestä punkkonseptista poikkeava taiteellinen ote. Kuten bändin paikoin lähes runolliset sanoitukset, kannet eivät alleviivaa tai saarnaa.

– Kaiken koskaan käyttämämme kansitaiteen on tehnyt sama henkilö eli Felicia von Zweigbergk. Olemme vanhoja ystäviä jo niiltä ajoilta, kun bändi aikoinaan perustettiin. Hän asuu nykyään Amsterdamissa ja pyörittää siellä päätyönään omaa panimoa. Feliciaa voisi kutsua Martyrdödin viidenneksi jäseneksi. 

– Prosessi on aina lähes samanlainen. Kun uudet kappaleet ovat saaneet lopullisen muotonsa, lähetämme demoversiot Felicialle. Hän lukee sanoitukset ja keskustelee Micken kanssa biisien teemoista. Sitten hän vain luo taidettaan ja räjäyttää tajuntamme. Olemme todella onnellisia tästä taiteellisesta yhteistyöstä.

Ruotsi on tunnettu pitkästä crustperinteestään. Viimeisten vuosikymmenten aikana lukuisat bändit Anti Cimexistä ja Totalitäristä lähtien ovat takoneet raakaa d-beat-ajoa, ja Martyrdöd on osa samaa jatkumoa.

Miten crust/d-beat-skene voi tänä päivänä?

– Hassu juttu, mutta minulla ei oikeastaan ole siitä mielipidettä, Jens yllättää. – Minun näkökulmastani Martyrdöd putoaa jonnekin kängin ja metallin välimaastoon, eli emme ole puhdasta crust punkia. Wolfbrigaden tyypit tekevät hommaansa hienosti. Olen myös nähnyt viime vuosina parit todella tuliset Meanwhile-keikat. Mutta muuten on pakko tunnustaa, että olen surkea skenen tukija, en tiedä mistään mitään. 

Lähitulevaisuudessa Martyrdödin on tarkoitus treenata useammin ja keikkailla uusissa, eksoottisissakin mestoissa.

– Tavoitteenamme on mennä keikoille yhä kauemmas itään, jos vain mahdollisuus tarjoutuu. Emme ole koskaan olleet Itä-Aasiassa tai Oseaniassa. Myös Etelä-Amerikka tai Afrikka olisivat siistejä kohteita!

Myös Suomeen palattaisiin mieluusti.

– Pommittakaa promoottoreita ja festivaaleja Martyrdöd-pyynnöillä. Tulisimme mielellämme takaisin sinne. Viime kerralla 

Julkaistu Infernossa 5/2019.