Yli 30 vuotta sitten syntynyt norjalaisbändi Mortem julkaisee vihdoin esikoisensa – ensimmäinen single huokuu black metal -nostalgiaa

Vanha Arcturus on selvästi läsnä.

13.07.2019

Arcturusin esiasteena pidetty mutta bändin mukaan täysin erillinen ryhmittymä Mortem perustettiin vuonna 1987, ja sen toistaiseksi ainoa julkaisu, Slow Death -demo julkaistiin kaksi vuotta myöhemmin.

Nyt Norjasta kuuluu kummia, sillä porukka on saanut valmiiksi debyyttilevynsä Ravnsvartin, joka julkaistaan Peaceville-levy-yhtiön toimesta 27. syyskuuta.

Yhtyeessä vaikuttavat kitaristi Steinar Johnsen (Arcturus, ex-Covenant), laulaja Marius Vold (ex-Arcturus, ex-Thorns), rumpali Jan Axel ”Hellhammer” Blomberg (Mayhem, Arcturus) ja basisti Tor ”Seidemann” Stavenes (1349, Pantheon I).

Vaikka yhtye aloitti uransa death metalilla, näytteenä annettava levyn nimikkokappale kanavoi mainiosti 1990-lukulaista black metal -tunnelmaa, eikä vanhan Arcturusin vaikutusta voi olla huomaamatta.

Lisää luettavaa