”Yritimme lopettaa kerran, kun bändi laitettiin telakalle vuonna 2003, mutta se ei ollut hyväksi meille eikä faneille” – haastattelussa Immortal

Norjalainen Immortal on voittanut vaikeudet ja iskee äkäisempänä kuin aikoihin. Inferno kipusi bändin kanssa vuorelle, ja reissun tuloksena syntyi pieni matkakertomus. Tervetuloa Blashyrkhiin!

Kuva: Anne Swallow

Lentokone kaartelee Norjan länsirannikon lumihuippuisten vuorten yläpuolella. Määränpää on lähellä, ja postikorttimaisen kaunis Bergen lähiympäristöineen alkaa avautua alapuolella. Eri väreissä loistavat sympaattiset puutalot kasvavat yhä suuremmiksi lentokentän lähestyessä.

Linja-auto nappaa turistien ohella kyytiinsä myös suomalaisen hevitoimittajan. Parinkymmenen minuutin matka läpi lukuisten vuoriin hakattujen tunneleiden taittuu rivakasti. Se on hyvä, sillä perillä ei ole aikaa hengähtää. Kirjautuminen hotelliin, kamat huoneeseen ja ala-aulaan odottamaan.

Viiden minuutin istuskelun jälkeen luokseni astelee kaksi pitkätukkaista herrasmiestä. Paiskaamme kättä. Esittelen itseni, he eivät. Heidän ei tarvitse. He ovat Demonaz ja Horgh.

Perustajajäsen, sanoittaja, kitaristi ja nykyinen laulaja Harald ”Demonaz Doom Occulta” Nævdal ja bändissä vuodesta 1996 kompittanut Reidar ”Horgh” Horghagen muodostavat Immortalin nykyisen kokoonpanon. Yhtyeen pitkäaikainen keulakuva Abbath katosi vahvuudesta kolmisen vuotta sitten. Joidenkin mielestä ja mielessä Immortal henkilöityi juuri häneen, ja siksi Abbathin ero oli sokki ja herätti kysymyksen, voiko Immortalia olla ilman Abbathia.

Kyllä voi. Siitä on todisteena heinäkuussa 2018 ilmestyvä Northern Chaos Gods, ensimmäinen Immortal-levy ilman Abbathin tavaramerkkiraakkumista. Yhtyeen historiassa kääntyy sen myötä aivan uusi lehti. Sen sijaan, että kaksikko olisi jäänyt valittamaan kohtaloaan, Demonaz ja Horgh tarttuivat toimeen.

Demonaz tarttui myös kitaraan ja mikrofoniin. Moni jännityksessä elänyt fani voi huokaista helpotuksesta: Northern Chaos Gods on kova kiekko.

Levyn kovuudesta ja muusta mukavasta jutellaan Immortal-kaksikon kanssa hieman normihaastattelusta poikkeavassa ympäristössä. Jätämme hotellin – ja minä epähuomiossa myös vesipulloni – taaksemme ja suuntaamme Bergenin upeita pikkukujia ja katuja pitkin Fløyen-vuoren juurelle. 320 metriä korkea Fløyen kuuluu seitsemän vuoren muodostelmaan, joka pitää Bergenin satamakaupunkia syleilyssään.

Astelemme maisemaan, josta Immortalin musiikki saa voimansa.

Askel askeleelta

Ensin askelletaan pieniä ja jyrkkiä kiviportaita. Sitten alamme päästä urbaanista maastosta kohti korkeuksia ja luontoa. Nauhuri päälle ja juttu käyntiin.

Uuteen Immortal-levyyn kohdistuu paljon odotuksia, ja on sitä saatu odottaakin. Edellinen levy All Shall Fall ilmestyi vuonna 2009.

– Aloitimme tämän levyn tekemisen loppuvuodesta 2015. Kului aikaa ennen kuin pystyimme jättämään ongelmat taaksemme, kuten eron Abbathin kanssa ja sellaista, Demonaz aloittaa. – Ennen tuota olimme aikeissa tehdä levyn hänen kanssaan, siis All Shall Fallin jälkeen. Biisit oli tehty valmiiksi, mutta kun Abbath häipyi, hän vei myös nuo kappaleet mukanaan ja nauhoitti ne omalle levylleen.

Demonaz on avautunut karunkuuloisesta toiminnasta aiemminkin.

– Halusimme sitten edetä rauhassa, askel askeleelta. Tavoitteena oli koko ajan levy, jonka takana voisimme seistä satakymmenenprosenttisesti. Kaikessa siis vain meni enemmän aikaa kuin oletimme. Oli miksausta, kansitaidetta, studioajan hommaamista… Ja kun me olimme myöhässä, myös levy-yhtiö alkoi olla myöhässä. En todellakaan syytä sitä mistään, joskus aikataulut vain menevät näin. Meille tämä kaikki kuitenkin sopi, emme tosiaan halunneet kiirehtiä, vaan luoda jotain, jonka takana voi seistä hyvillä mielin. Emme siis kadu mitään.

Tuumin ääneen, missä levy mahtaa olla nauhoitettu. Tuumailu herättää ryhdikkäästi ja hiljaisena taustalla kävelevän Immortal-rumpalin.

– Rummut on nauhoitettu Abyss-studiolla tammikuussa 2017, Horgh sanoo.

Oho, siitähän on jo aikaa, yllätyn.

– Kyllä. Demonaz nauhoitti kitarat täällä Bergenissä.

– Joo, nauhoitin ne Enslavedin Ice Dalen kanssa, Demonaz jatkaa. – Kaikki esituotanto oli tehty jo vuonna 2016, mutta kitaroita ja muuta piti hioa ja halusin valmistautua kunnolla lopullisiin nauhoituksiin. Peter Tägtgren miksasi levyn ja soitti bassot. Peter tuntee bändin hyvin ja tietää, mitä me tahdomme. Hän teki hienoa työtä.

Lähes 20 vuotta Immortalin kanssa yhteistyötä tehnyt Tägtgren on Horghille tuttu myös bändikaverina – Horgh nimittäinpaukuttaa jämäkkää komppiaan Tägtgrenin kanssa death metal -yhtye Hypocrisyssa.

Oliko teillä studioon mennessä mielessä jotain jippoja tai juttuja, joita halusitte sisällyttää Immortal-soundiin?

– Minulla oli mielessä tietynlainen kitarasoundi, mutta studiossa mentiin ihan perussoundilla. Peter sitten totta kai työskenteli äänimaailman kanssa. Sehän on niin, että voit astella studioon maailman suurimman suunnitelman kanssa, mutta asiat menevät aina jotenkin eri tavalla kuin suunnittelit, Demonaz nauraa.

Northern Chaos Gods soundaa jotenkin ”luomummalta” kuin muutama edellinen Immortal-levytys.

– On tässä eroja edellisiin levyihin, mutta olen sitä mieltä, että lopputulos on täydellinen, Demonaz tuumaa.

Omaan korvaani levy on musiikillisesti vahva yhdistelmä bändin juuria ja uutta otetta.

– Tuo on selitettävissä helposti: minä olin aiemmin yhtyeen kitaristi ja biisintekijä.

 

 

Juu, tiedän sen toki.

– Tuo on siis yksi syistä. Osa uuden levyn riffeistä muistuttaa Battles in the Northin [1995] jutuista, mukana on samantyyppisiä sointuja ja sellaista. Se on tyyli, jonka minä kehitin. Sitten on se juttu, että emme ole tunkeneet biisejä täyteen. Niissä on muutama riffi eikä juurikaan esimerkiksi kitarasooloja. Sama juttu rumpujen kanssa. Se mitä teemme, tulee täältä.

Demonaz taputtaa rintakehäänsä. Homma lähtee siis tunteesta.

– Kun biisissä ei ole sataakymmentä riffiä, työskentelee sillä mitä on. Mielestäni se on hyvä tapa toimia, silloin musiikki on hyvin suoraviivaista ja iskee kerralla ilmat pihalle sen sijaan että oltaisiin jotenkin kokeellisia tai jotain. Mitä enemmän musiikkia työstää, sitä kauemmaksi se ajautuu siitä mistä pidän, kitaristi sanoo ja jatkaa:

– Sellaisesta musiikista me innostuimme ihan aluksi. Manowar, Judas Priest, Metallica. Suoraviivaista tavaraa, joka iski välittömästi, jopa Kill ’em All. Ei siinäkään ole sataa riffiä joka biisissä.

Kylmä ja ajaton

Tätä on jotenkin haastavaa selittää, mutta mielestäni Immortal on saanut uuden levyn myötä takaisin ilkeän ja kylmän tunnelmansa, vaikkei se varsinaisesti koskaan kadonnutkaan.

– Minulla on Immortalin suhteen neljä avainsanaa: ankara, pimeä, kylmä ja ajaton. Nuo kuvaavat musiikkiamme, mutta sanoituksissakin on aina oma tunnistettava tyylinsä. Sama pätee rumpuihin. Horgh on yhä bändin rumpali, ja sen kuulee.

Sen todellakin kuulee. Horghin jämerä tyyli on tunnistettava osa Immortalia.

– Tämä kaikki yhdessä tekee Immortalista sen mitä se on.

Horgh, onko tähän kommentoitavaa?

– Joo, olemme luoneet vuosien saatossa oman soundimme, jonka fanimme tunnistavat. Tuo pätee myös Demonazin kitaroihin ja lauluun. Musiikissamme on oma tunnistettava kädenjälkensä, ja se on hyvä ja vahva juttu. Tämän kaiken kun iskee nippuun, saadaan Immortal-soundi. Se on sellainen palapeli, heh heh. Emme koskaan käytä mitään, jonka takana emme voi seistä. Jos joku osa ei toimi, heitämme sen kylmästi mäkeen ja iskemme uutta kehiin.

– Sinun pitää tuntea se, you know, Demonaz pistää väliin. – Musiikki antaa jonkinlaisen voimantunteen. Tuntee voiman soittaessaan. Levyn tekeminenkään ei ole helppoa, vaan se vaatii mielenvoimaa. Levyn voi tehdä jokainen, mutta teepä siitä parempi kuin edellisestä, se on vaikeaa.

– Ensimmäisen kappaleen tekeminen ja valmiiksi saaminen on iso juttu, Horgh lisää. – Ensimmäinen uudelle levylle valmistunut kappale oli nimibiisi. Kun olimme saaneet tuon nopean tulituksen valmiiksi, meidän oli helpompi jatkaa eteenpäin.

Eteenpäin jatkuu myös patikointimme. Demonaz tuntee vuoren kuin mustien farkkujensa taskut, ja oikaisemme vähän väliä pääreitiltä juurakkoisille metsäpoluille ja kivikkoisille kallioille. Ähellän norjalaisten perässä. Kuumuus on aivan tajuton. Kenties T-paita, huppari ja farkkuliivi ei ollutkaan paras vaatetusvaihtoehto. No, näillä mennään ja pärjätään.

Saavumme ensimmäiselle pysähdyspaikalle. Demonaz haluaa näyttää maisemia ja kehottaa ottamaan kuvia. Napsin haltioissani fotoja alhaalla avautuvasta kaupungista ja muutaman myös Immortal-miehistä. Kuvat pitää ottaa kaukaa. Ilman pandamaskeja ei periaatteessa olla kuvissa, mutta minulla on erikoislupa. Auringonpaisteiset kuvat täytyy kuitenkin muuttaa mustavalkoisiksi. Tietenkin, ajattelen.

Kuvat on räpsitty, ja sitten taas lenkkaria toisen eteen. Rinne on paikoin hyvin jyrkkä, ja valtavat puut suovat hetkittäin varjoaan. Mitä korkeammalle kiipeämme, sitä enemmän tuuli pääsee hönkäilemään. Kovin kevyttä virettä se kuitenkin on, helleilma ei jaksa liikkua niin vain. Kaksikon tohveli nousee hämmentävän kepeästi, vaikka hikeä pukkaa kummallakin. Minä puuskutan kysymykseni ja yritän saada pidettyä rillit nenällä.

A-puoli

Demonazilla on kaino toive, että kysyisin jotain itse Northern Chaos Godsin kappaleista. Hän on kuulemma tehnyt levyn tiimoilta jo lukuisia haastatteluja, mutta ei ole oikein päässyt kertomaan musiikista. No, sehän sopii, olin nimittäin juuri aikeissa iskeä aiheeseen. Ehdotan, että menemme ihan biisi kerrallaan, mikä passaa Immortal-päällikölle varsin hyvin.

Ensimmäisenä on vuorossa levyn avaaja ja nimibiisi.

– Horgh kertoikin jo, että se oli ensimmäinen biisi jonka teimme. Se on nopea pala, kuten One by One tai All Shall Fall. Ihailemillamme bändeillä on usein nopea raita levyn aloituskappaleena, ja meillekin siitä on tullut sellainen perinne, heh. Vauhdikas biisi, jossa päästään heti asiaan. Se on taistelulaulu, jossa on vähän Battles in the North -henkeä. Olemme siis tehneet ennenkin tämänkaltaisia biisejä, mutta nyt pyrimme vielä rivakampaan ja rajumpaan meininkiin.

Mennäänpä eteenpäin: Into Battle Ride.

– Heh heh, nimi kertoo kaiken. Manowarin Into Glory Ride inspiroi nimen puolesta. Halusimme tämän kakkosbiisiksi, koska sen sijaan, että olisimme alkaneet hidastella avausraidan jälkeen, päätimme jatkaa tulitusta. Siinä on blastia, mutta kitarat soittavat hieman epätyypillistä riffiä, ja siinä on sellaisia breikkejä.

Demonaz pysähtyy havainnollistamaan asiaa ilmakitaralla vuorenrinteellä keskellä kuumaa kesäpäivää. Tässä on aika kova kontrasti verrattuna Immortalin lumimyräkän ja jäätiköiden keskeltä kumpuavaan corpse paint -imagoon. Vaan käy se näinkin.

– Siinä on vähän samaa otetta kuin ensimmäisellä levyllämme Diabolical Fullmoon Mysticismillä [1992] jossain kohdin. Ja Horgh keksi siihen tosi siistin fillin.

Gates to Blashyrkh?

– Hitaampi biisi, jossa on akustisia osia. Kun tein kappaleen Blashyrkh (Mighty Ravendark), kehitin siihen akustisia väliosia, ja tuo tyyli on sittemmin kehittynyt edelleen. Tämä kappale löysi inspiraationsa samoista lähteistä. Biisille oli helppo luoda kehykset, mutta se oli haastavaa saada lopulliseen muotoonsa. Ja tässä on vain yksi kitara, eli soundi on hyvin luonnollinen. Kun mukaan ei ole ympätty kaiken maailman efektejä, hommasta saa jotenkin henkilökohtaisemman kuuloista.

Kappaleen nimessä mainittu Blashyrkh on alun alkaen Demonazin ja Abbathin luoma maailma, joka sijaitsee ikään kuin jossain Bergenin jäisessä rinnakkaistodellisuudessa.

– Sanoituksissa ollaan tietysti Blashyrkhin porteilla. Siinä on jatkumoa, joka alkoi Battles in the Northilla, samaa tunnelmaa ja henkeä. En ole mikään varsinainen tarinankertoja, vaan yritän saada sanoitukset istumaan musiikkiin niin, että kuulija pääsee helposti sisään biisin tunnelmaan.

Kumpi tulee ensin, musiikki vai sanoitukset?

– Yleensä minulla on jonkinlainen ajatus tai visio päässäni, mutta musiikki tulee silti ensin. Vaikka sanoitukset olisivat valmiina, niitä joutuu aina muuttamaan sitä mukaa kun biisin rakenteet elävät. Ja sama homma, kun mukaan aletaan iskeä lauluja. Huomaa, että jotain kohtaa pitää muuttaa tai sanoja tarvitaan enemmän. Kappaleiden nimet tulevat kuitenkin yleensä ennen sanoja.

Sinulla on varmaan jatkuvasti päässäsi teemoja, joista kirjoitat?

– Kyllä, ehdottomasti. Se on tietynlainen kyky tai tietämys, joka on kehittynyt, kun tätä on tehnyt todella kauan. Tiedän lähes välittömästi, onko jokin hyvä vai huono juttu. Kaiken pitää istua musiikkiin täydellisesti.

Sitten kappale numero neljä, Grim and Dark.

– Biisin avausriffi on sen pääriffi. Työstimme sitä aika paljon, ja aioimme siihen aluksi blastia.

Demonaz pysähtyy jälleen ilmakitaroimaan: dii-di-dy-li-dii-di-ly-li-dii.

– Päätimme, että ennen kuin menemme suoraan blastbeatiin, hommaa kasvatetaan rummuniskuilla.

Kädet heiluvat, ja Demonaz demonstroi peltieniskut.

– Biisissä on todella old school -fiilis, ja rakastan sitä. Rummut tykittävät täysillä, ja kitarassa on samaan aikaan hitaampi ja pahaenteinen tempo, eikä se mene rumpujen kanssa samaa matkaa. Tavallaan se ei ole tiukka vaan rennonkuuloinen. Halusin, että hommassa on eloa.

Siinä on ehkä sellaista tummaa groovea?

– Joo, juuri sellaista, Horgh sanoo.

– Kyllä, tummaa groovea, Demonaz myöntelee. – Ja loppuun lyötiin vielä harmoniaa ja akustista osaa, että saadaan ajettua tunnelma rauhallisesti alas. Esituotannossa koko kappale haki vielä muotoaan, mutta studiossa osaset loksahtivat kohdilleen ja siitä tuli todella hyvä.

Pysähdymme taas lyhyeksi hetkeksi ihailemaan kaupunkiin avautuvaa maisemaa. Demonaz osoittaa kotitalonsa paikkaa vuorenjuurella. Meri kimmeltää kauniina, ja turistilaivat ovat ankkurissa satamassa. Kyllä täällä varmaan kelpaa elää, ainakin tällaisena auringonpaahteisena päivänä.

– No niin, voimme jatkaa matkaa, Demonaz ilmoittaa, ja taas mennään.

B-puoli

Jatkamme kappalelistaa eteenpäin. Seuraavana on vuorossa biisi nimeltä Called to Ice.

– Ajattelen levyä yleensä lp:nä, eli niin, että siinä on A- ja B-puoli, Demonaz selostaa. – Olimme molemmat sitä mieltä, että Called to Ice sopisi ikään kuin B-puolen aloituskappaleeksi. Tietyssä pisteessä levyä on myös hyvä esitellä jotain uutta ja tuoretta, mikä tuo eloa kokonaisuuteen. Called to Ice eroaa jollain tavalla levyn muista kappaleista. Siinä on vähän samanlaista menoa kuin At the Heart of Winter -levyn [1999] Solarfall-kappaleessa, jos muistat sitä biisiä.

Muistan toki. Hieno biisi.

– Riffit ovat tosi pitkiä, eivätkä ne toista itseään jatkuvasti. Sitä pitää todella kuunnella, että kappaleen kyytiin pääsee kunnolla. Se on mielestäni oikein tarttuva, ja hieman vaihtelua pitää olla, jos meinaa tehdä loistavan levyn. Ei voi vetää pelkkää blastia koko ajan, muuten se käy tylsäksi ja monotoniseksi ja levy jää hyllyyn pölyttymään.

Seuraavaksi päätän koetella ukkojen huumorintajua, seuraava kappale kun muistuttaa paikoin todella paljon erästä Iron Maiden -klassikkoa.

Sitten biisi numero kuusi, eli Where Eagles Dare… eikun anteeksi, Where Mountains Rise.

– Hah hah! Horgh reagoi.

– Heh heh, et ole ensimmäinen joka sanoo noin, Demonaz myöntää. – Yksi kaveri kysyi juuri haastattelussa, saimmeko Maiden-biisin nimestä inspiraation…

Eikä vain nimestä, totean, ja hyräilen ”Where Eagles Dare -riffiä”.

– On siinä sitäkin, mutta juuri tuo kyseinen kohta on saanut vaikutteita riffistä, jonka tein Blizzard Beasts -levyn [1997] biisiin Mountains of Might.

Olen yllättynyt.

– Joo, sieltä se tulee. Tämä on myös levyn ainoa biisi, jossa on hitunen melankoliaa. Se on tavallaan rakkauslaulu kuulle, heh.

Okei, tämä on kiinnostavaa.

– Juu, se kertoo siitä kun kiipeän yksin näille vuorille ja kuu on ainoa valoni. Siinä on tiettyä surumielisyyttä, mutta laitoimme loppuun blastbeatit…

Demonaz yrittää selittää, miksi niin tehtiin ja kyselee Horghilta apua.

– Sitä on vaikea selittää. Halusimme siihen jotain uutta…

Demonaz kääntyy jälleen Horghin puoleen ja sanoo jotain norjaksi.

– Tahdoimme, että kappaleen loppuun alkaa rakentua jotain, rumpali auttaa.

Grande finale?

– Juuri niin! Demonaz huudahtaa. – Ja muuten, myös The Call of the Wintermoon on rakkauslaulu kuulle. Se kuulostaa ehkä vähän hölmöltä, mutta en osaa selittää sitä oikein muutenkaan, hah hah.

Niin, legendaarinen The Call of the Wintermoon ja biisin vielä legendaarisempi velholakkinen kurkkimisvideo. Tunnen, ettei nyt ole oikea hetki livetä ruotimaan unohtumatonta vuoden 1992 Immortal-klassikkoa, vaan jatkamme kipuamista ja aihe pysyy uudessa levyssä. Demonaz on selvästi innoissaan päästessään avaamaan kappaleitaan ja pysyttelee yhä samassa teemassa.

– Kenties se on paremminkin hymni kuulle. Ehkä rakkauslaulut eivät ole vahvinta alaani, hah hah. Kuuta ei voi vihata, vaan sitä on pakko rakastaa. Minun… mikä se on…

Taas jotain Horghille norjaksi.

– Se merkki, jonka alla on syntynyt.

Horoskooppi? Tähtimerkki?

– Joo, juuri niin! Minä olen horoskoopiltani rapu, ja me olemme kuuhulluja. En pysty nukkumaan täydenkuun aikaan, vaan menen parvekkeelle kitaran kanssa ja musiikkia alkaa syntyä.

Et kuitenkaan muutu ihmissudeksi? Demonaz repeää nauruun.

– Toivon, että muuttuisin. Tosin silloin voisi olla vaikeaa saada esimerkiksi asuntoa. ”Hän on ihmissusi, hän asuu tuolla”, hah hah.

Entäpä sitten Blacker of Worlds?

– No niin, biisi numero seitsemän. Tämän kanssa oli sellainen homma, että halusimme nopean biisin ennen levyn loppuhuipennusta eli Mighty Raven Darkia. Tällä levyllä on neljä nopeaa kappaletta, ja ne kaikki ovat erilaisia. Tässä on samaa fiilistä kuin Damned in Blackissä.

On jälleen aika seisahtua polunvarteen, kun Demonaz ottaa ilmakitaran käteensä ja esittelee, miten riffi menee.

– Sen mukaan vain tempautuu. Blacker of Worlds on aika simppeli biisi, kenties lyhin koko levyllä. Sillä on ehdottomasti paikkansa kokonaisuudessa ennen viimeistä kappaletta, joka oli alun perin yli kymmenminuuttinen ja venyy nytkin yli yhdeksään minuuttiin.

Mighty Raven Dark. Moni Immortal-fani hoksaa välittömästi yhteyden aiemmin mainittuun Battles in the Northin päätösbiisiin Blashyrkh (Mighty Ravendark).

– Tämä on mielestäni eeppisin biisi, jonka olemme koskaan tehneet. Ainahan sitä ajattelee, että uuden levyn biisit ovat parhaita, mutta tämä kyllä on, kitaristi nauraa.

– Olin aivan kappaleen pauloissa kun tein sitä. En pystynyt ajattelemaan pariin viikkoon mitään muuta. Biisi kasvoi lisää, kun aloimme työstää sitä Horghin kanssa. Siinä on taas akustista osaa, isoa rumpukomppia…

Tässä välissä Demonaz kähisee osan sanoista. Kappaleen suuri merkitys korostuu entisestään.

– Mielestäni tuo biisi ansaitsee nimen Mighty Raven Dark. Se on koko Blashyrkhin ylin aste, niin sanoakseni. Jos Blashyrkhiä voi kutsua hyvin primitiiviseksi mytologiaksi, niin Mighty Raven Dark on sen maailman valtaistuinsali, paikka josta löytyvät kaikki mahtavat maisemat, jossa korpit lentelevät. Sieltä löytää tietynlaisen rauhan.

Voin kuvitella, minkälaista paikkaa tuossa kuvaillaan.

– Tätä kappaletta on vaikea selittää, koska se on hyvin henkilökohtainen ja sen kanssa työskenneltiin todella paljon. Se kasvaa loppua kohden ja on täydellinen kliimaksi koko levylle.

Horgh komppaa hiljaa taustalta.

– Olen siihen erittäin tyytyväinen. Biisi todella iskee minuun, Demonaz jatkaa.

Ja jälleen riffin esittely.

– Välillä mietin, kirjoitinko minä todella tuon riffin, hah hah.

Vaistojen varassa

Saavumme hikisinä näköalapaikalle. Tai niin luulen. Koukkaammekin vielä metsän siimekseen, valtavien puiden ja juurten valtakuntaan, ottamaan hieman kuvia.

– Nyt olemme ensimmäisellä huipulla. Tuolla on seuraava.

Ehkä ensi kerralla, naurahdan hieman hengästyneenä. Myös ukot hörähtävät.

– Tuolla olisi luntakin, saisi hienoja kuvia, Demonaz jatkaa nauraen.

Pienen metsäretken jälkeen palaamme jälleen ulkoilureitille.

Päätän tarttua aiheeseen, jota on jo ruodittu ja johon saattaa tulla lyhyitä vastauksia.

Kun Abbathin ja teidän tienne erosivat kolmisen vuotta sitten, mietittekö koko bändin kuoppaamista?

– Tavallaan siinä ei edes ollut aikaa miettiä, Demonaz vastaa. – Me olemme kavereita, jotka menevät vaistojen varassa, heh heh. Enemmänkin siinä oli kyse ongelmien ratkaisemisesta ja eteenpäin menemisestä, siitä ettei luovuteta. Yritimme lopettaa kerran, kun bändi laitettiin telakalle vuonna 2003, mutta se ei ollut hyväksi meille eikä faneille. Emme halunneet, että niin käy enää uudestaan. Ainoa keino ratkaista ongelmat oli erota Abbathista. Ei lopettaminen ollut koskaan edes puheena.

Demonaz, olet ottanut lauluvastuun Abbathin lähdön jälkeen. Miltä tuntuu olla Immortalin keulilla?

– En oikein osaa ajatella sitä niin kovin erikoisen asiana. Kyse on enemmänkin luonnollisesta kehityksestä. Ja ehkä viimein oli aika, että laulan omia sanoituksiani.

Seuraa naurunremakka. Sitten kitaristi jatkaa.

– Tuntuu todella hyvältä, että konfliktit ja muu ovat jääneet taakse ja voimme keskittyä musiikkiin. Saimme tehtyä levyn, jonka takana voimme seistä ja johon olemme todella tyytyväisiä. Niin se vain on, että kun bändi on ollut kasassa vuosikymmeniä, jossain vaiheessa tulee vastaan haasteita. Niistä mennään ohi ja jatketaan eteenpäin.

Ajatteletteko lainkaan, millaisen vastaanoton Northern Chaos Gods saa? Hermostuttaako fanien reaktio?

– Eeeiii… olen melko luottavainen, koska emme ole ennenkään tehneet musiikkiamme millekään tietylle porukalle. Tärkeintä on ikään kuin sisäinen menestys, vasta sitten voi jakaa musiikkiaan yleisölle. Kun tekee levyn, sen on oltava loistava. Emme ajattele muiden mielipiteitä.

Fanien näkökulmasta uudistunut Immortal voi olla ajatuksena hieman epäilyttävä. Varsinkin aluksi saattoi tuntua, että Abbathin lähtö jättäisi jälkeensä korvaamattoman aukon. Kävi kuitenkin niin, ettei entisen nokkamiehen poistuminen horjuttanut yhtyettä. Usko tekemiseen on luja.

– Minulla on täysi luotto musiikkiin, sanoituksiin, Horghin panokseen… Uskon, että todelliset Immortal-fanit tunnistavat tyylimme. Jos joku sanoo, ettei tämä ole Immortalia, hän ei ehkä olekaan Immortal-fani.

Demonaz myöntää, että palautteen saaminen on kuitenkin aina mukavaa. Ensimmäinen maistiainen on kirvoittanut kehuvia kommentteja, joten Demonaz on tyytyväinen. Hän korostaa, että omaan tekemiseen pitää luottaa.

– Kunnioitan Immortal-faneja todella paljon. Olen sanonut monissa haastatteluissa, että toivon fanien pysyvän matkassamme.

Omalla äänellä

Kenties kaikkein suurin muutos Immortalin musiikissa on laulusoundin vaihtuminen. Abbathin korpinkorina oli niin iso osa bändin soundia, että sen korvaaminen tuntui melkein mahdottomalta ajatukselta. Demonazin rääkyminen istuu Immortaliin kuitenkin yllättävän hyvin ja vaikeuksitta.

Miltä laulaminen tuntuu, oletko joutunut harjoittelemaan? Hoidithan tosin laulut myös nimeäsi kantavan bändin March of the Norse -levylle (2011)…

– Okei, tätä täytyy vähän selittää. Tuo bändi on ihan eri juttu. Teimme tuolloin samaan aikaan Immortalia. Demonaz oli minulle jonkinlainen ego- tai sivuprojekti. Pidän todella Manowarista ja Bathoryn Hammerheart- ja Blood Fire Death -levyistä. Siinä on noiden levyjen henkeä. Sellaista ”yksinäinen soturi miekan kanssa vuorella” -meininkiä, Conan-hommaa. Olen suuri Conan-fani, Demonaz kertoo.

– Soololevyn musiikki on siis hyvin erilaista kuin Immortalin, ja laulunikin on enemmän sellaista vanhan koulun soundia Hammerheart-hengessä, mutta omalla tavallani. Northern Chaos Godsilla on ihan toisenlaista tulkintaa, sellaista ilkeää rääkyä…

Lähtikö se luonnostaan?

– Laulan sillä äänellä, joka minulla on, mutta jouduin toki treenaamaan ennen kuin hyökkäsin äänittämään mitään. Tämä oli ainoa tapa tehdä hommaa, tämä on mielestäni Blashyrkhin ääni, heh heh.

Laulusi kuulostaa erittäin hyvältä.

– Kiitos, tuo on hyvä kuulla.

Demonaz lopetti kitaransoiton Immortalissa vuonna 1997 jättäytyen bändin levyttävästä ja keikkailevasta kokoonpanosta. Diagnoosina oli vakava jännetulehdus.

Miten kätesi voi nykyään?

– Ihan hyvin… hei, tehdäänkö haastattelu loppuun tässä? En tahdo mennä aurinkoon, hah hah.

Jäämme hetkeksi jättimäisten kuusten varjoon.

– Diagnoosi vuonna 1997 oli siis krooninen jännetulehdus. En pystynyt soittamaan kitaraa juuri yhtään, vaan käteni väsyi todella nopeasti, siinä oli kipuja ja tunnottomuutta. Diagnoosi oli kuitenkin väärä. Vuonna 2011 hartiakirurgiaan erikoistunut lääkäri kuunteli kättäni stetoskoopilla, ja lopulta se leikattiin kahdesta kohtaa. Toipumiseen meni monta kuukautta, mutta sen jälkeen käteni on ollut parempi. Se toimii ehkä noin 90-prosenttisesti.

Laulut ovat siis hansikkaassa, kitaransoittokin jollain tasolla. Nähdäänkö Immortal pian keikkaolosuhteissa?

– Olemme puhuneet siitä. En kuitenkaan voi ottaa riskejä käteni suhteen, eli hoidan vain laulut.

Keikkoja on kuitenkin tulossa jossain vaiheessa… Entä livekokoonpano? Duona te tuskin vedätte.

– Katsomme tuota varmaan kesän jälkeen. Uuden levyn tiimoilta on ollut niin paljon duunia, että nyt edetään ihan asia kerrallaan. On ollut musiikin tekemistä, kappalejärjestyksen miettimistä, treenausta, studioita, haastatteluja, kansikuvahommia, bändituotteiden miettimistä… Jokainen haluaa minulta jotain, you know. Tahdomme mennä keikka-asiassa rauhassa ja kunnolla, kuten levynkin kanssa, Demonaz sanoo.

– Liian moni bändi hätiköi. Minä haluan tehdä kaiken kunnolla ja paneutuen. Olen tyytyväinen, että emme kiirehtineet levyn kanssa, koska en tahdo tuottaa pettymystä faneille. En tahdo tehdä levyä, joka on perseestä, heh heh. Pahinta mitä voisi tehdä, olisi pettää Blashyrkh-fanit.

Palaamme sekunnissa jäisestä Blashyrkhistä hiostavaan Bergeniin.

– Aah, tämä aurinko tappaa minut.

Sama tunne, sanon, ja Demonaz hassuttelee.

– Myönnä pois, rakastat kuitenkin aurinkoa, hah hah.

No, tavallaan rakastankin.

– Ymmärrän sen, koska ilman aurinkoa ei olisi esimerkiksi kovin paljon elämää, heh.

Yksinäinen vaeltaja

Saavumme viimein vuorenhuipun pysähdys- ja näköalapaikalle. Maisema on häikäisevän kaunis. Kaupunki näyttää miniatyyriversiolta itsestään. Vuoret nousevat suurina ja voimakkaina. Immortal ammentaa sanoihinsa usein näiden näkymien talvista viimaa, pimeyttä ja purevuutta. Nyt olemme Blashyrkhin kesäversiossa.

Huipun tasanteella parveilee turisteja läheltä ja kaukaa. Kaikilla ei ole paikallisia oppaita kuten minulla.

– Tuossa aukeaa meri, joka johtaa suoraan Englantiin, tuolla ovat upeat vuonot ja ikijäiset vuorenhuiput, jotka näit lentokoneesta. Tämän takia rakastan Norjaa, Demonaz kehuu.

Yritän pukea paikan mahtavuutta sanoiksi.

– Tämä on hyvin virkistävää ja tähän jää koukkuun. Kiipeän vuorille melkein joka päivä. En kuitenkaan kulje samaa reittiä kuin me nyt, vaan vuoren toista puolta. Siellä saan olla täysin yksin tapaamatta yhtäkään ihmistä. Täältä pääsee polkuja pitkin viereiselle vuorelle ja sieltä hienon reitin kautta takaisin. Se on neljän tunnin reissu.

Katselen Bergeniä ympäröiviä vuoria ja kuvittelen ne lumihuntuun. Näinkö sieluni silmin häivähdyksen Blashyrkhistä?

Vaelteletko täällä myös purevilla talvipakkasilla, Demonaz?

– Tietenkin, vuoden ympäri. Talvella on todella tunnelmallista, kun leiriytyy johonkin hetkeksi ja virittää nuotion loimuamaan. Se on mahtavaa. Moni norjalainen tekee samaa. Meillä on hienoja maisemia ja niissä ulkoilu on ilmaista.

Näistä maisemista kelpaa inspiroitua. Luonnon monimuotoisuus ja jylhä ajattomuus koskettavat jo yhden kesäisen käyntikerran perusteella, saati sitten kun kykenee kokemaan vuorilla vuodenaikojen vaihtelun. Talven armoton hyinen viima ja pimeiden öiden hohtavat hanget. Kevään tuoma vuorten herääminen, luonnon äänten ja vihreän paluu. Syksyn värikylläinen tunnelma ja matka kohti jälleen otettaan kiristävää talvea.

Entäpä Immortalin musiikki, missä se syntyy?

– Teen riffejä kotona ja tuon ne sitten treenikämpällemme, jossa istumme Horghin kanssa alas ja lähdemme kasaamaan biisejä yhdessä. Toki minulla on ajatus kappaleen rakenteesta valmiina päässäni, mutta eivät biisit koskaan toteudu sellaisina kuin olen suunnitellut, aina jokin osa pitää muuttaa ja sen sellaista. Jännä juttu muuten, ettemme koskaan vaihda riffejä kappaleesta toiseen, vaikka muuntelemme biisejä paljon.

Juttu jatkuisi, mutta kierroksemme alkaa olla lopuillaan. Demonaz ja Horgh kertovat seitsemästä vuoresta ja osoittavat pikkuruisena näkyvän hotellini. Sitten lähdemme laskeutumaan takaisin ”maanpinnalle”. Emme kuitenkaan kävele, vaan otamme pienen vuoristojunan, joka laskeutuu jyrkässä kulmassa takaisin kaupunkiin.

Vajaan kolmen tunnin reissu on ohi. Kädenpuristukset ja kiitokset. Demonaz suuntaa kohti kotiaan. Minä kävelen Horghin kanssa läpi helteisen kaupungin niitä näitä jutustellen.

Julkaistu Infernossa 6/2018.