Kun Deiciden äkäpussi Glen Benton kirjoittaa sähköpostia, näppäimistön ja suomalaisten lisäksi saavat kyytiä muiden muassa Jumala, Ralph Santolla ja moderni death metal.
Teksti: Riitta Itäkylä
Glen Bentonin kynästä on tapana lähteä paljon sanoja, kun kyseessä ovat Deiciden lyriikat ja niissä pääosaa esittävä, jo vuodesta 1990 kansaa viihdyttänyt ”fuck your God” -tematiikka. 23 vuotta on todella pitkä aika, mutta runosuoni ei ole vieläkään ehtynyt.
Bändi julkaisee 11. albuminsa tänä loppuvuonna. Deiciden toinen levytys Roadrunnerille on nimeltään In the Minds of Evil, ja se sisältää muun muassa Kill the Light of Christ-, Godkill- ja End the Wrath of God -nimillä varustettuja raitoja.
Tematiikka on siis tuttu. Se on tosin alkanut saada yhä kasvavassa määrin tahallisen lakonisen huumorin aineksia, eikä Benton tunnu enää jaksavan vetää pahan satanistin roolia ihan niin täysin rinnoin kuin joskus muinoin. Eikä hänen oikeastaan tarvitsekaan; harva osaa enää provosoitua Jeesuksen haukkumisesta, ja onhan Deicide jo maineensa rakentanut. Nyt tarvitsee vain takoa, kun rauta vielä on kuumaa. Tai suhteellisen lämmintä nyt ainakin.
Bentonin kynästä lähtee siis yhä sanoja, mutta valitettavasti sama raudantakomisen mentaliteetti ei päde sähköpostitse suoritettaviin haastatteluihin. Deiciden rundatessa Pohjois-Amerikkaa mies naputtelee vastauksensa lyhyesti, väsyneesti ja mitä ilmeisimmin vähempää välittämättä. Kuten miehen teini-ikäinen poika pari vuotta sitten isälleen totesi, ”sinä olet Glen Benton, voit tehdä mitä lystäät”. Miksi siis vaivata päätään suomalaisella musiikkimedialla.
Vastaukseksi kysymykseen, miten Deicide onnistuu yhä säilyttämään energian tien päällä, Benton kirjoittaa:
– Kodittomuuden pelko saa ihmisen tekemään melkein mitä tahansa. Sen lisäksi kaikkivoivassa dollarissa on jotain, joka pitää mielenkiintoni yllä.
Amerikkalaiselle Washington Post -lehdelle vuonna 2009 suomassaan haastattelussa Benton oli huomattavasti monisanaisempi ja kertoi Deiciden päihittävän päiväduunina ainakin ”purilaisten paistamisen”. Lisäksi hän otti etäisyyttä Deiciden antikristillisiin teksteihin verraten itseään Stephen Kingiin ja kiisti sanoituksillaan olevan mitään tekemistä oman persoonansa kanssa.”Minä en polta kirkkoja tai vainoa kristittyjä”, hän leppuutteli tuolloin.
Tänä päivänä Deicidea edustaa keski-ikäinen kahden lapsen isä, jolle death metal on varsin mukava tapa tuoda leipä pöytään – ja kukapa siihen on vastaan sanomaan. Sitä paitsi, on sanomattakin selvää, että Deicide on lunastanut paikkansa metallin historiankirjoissa.
Siksi olo on jotenkin pettynyt Bentonin noustessa välillä niin kärkkäästi takajaloilleen kysymyksiin vastatessaan…
Lue koko juttu Infernon numerosta 10/2013 (#112).