Nyky-Enslaved loihtii pitkiä, ajatusta ja aikaa vaativia kappaleita, joissa progressiivisuus lyö kättä metallin kanssa. Sehän ei ole paperilla enää järin värisyttävä yhdistelmä, mutta käytännössä kyllä, ainakin tässä tapauksessa. Progehöysteet eivät tarkoita alinomaista kikkailua, vaan tiettyä ilmaisua, jossa Pink Floydin henki on vahva eikä Voivodkaan niin kaukana hönkäile.
Siisti aikuisrockmainen meininki näyttelee progeilun ohella tärkeää osaa levyllä. Nopeat ja kaoottiset metallipurkaukset kuulostavat hiukan pakotetuilta ja päälleliimatuilta kaiken leijumisen keskellä. Sinänsä toki korskeat ärinät puolustavat paikkaansa yhä heikommin. Puhtaat laulut toimivat maukkaasti, ja ne on sekä sovitettu että toteutettu hyvällä maulla ja näkemyksellä.
Riitiir on matka, jonka varrella kiemurrellaan, tunnelmoidaan, rämmitään ja leijaillaan – enemmän avaruus- kuin viikinkitunnelmissa.