Beyond the Dreamin Harri Kauppinen tekee suomenkielistä dark metalia – katso video!

09.02.2015

Melodista goottimetallia soittanut Beyond the Dream laitti pillit pussiin viime vuonna neljännen pitkäsoittonsa jälkeen. Yhtyeen laulaja Harri Kauppinen valmistelee parhaillaan soololevyä, jonka ensimmäisestä singlestä kuvattu musiikkivideo saa ensinäyttönsä Infernon sivuilla.

”Minua kiehtovat ihmismielessä liikkuvat synkät ajatukset ja niistä syntyvät tarinat. Tämä on musiikkini pyhä kolminaisuus”, Kauppinen kertoo dark metalistaan. Hän ihailee varsinkin laulaja–lauluntekijöitä ja heidän täydellistä omistautumista musiikilleen.

”Halusin tehdä videon, joka esittelee minut juuri tämän musiikin tekijänä. Video päästiin kuvaamaan vanhaan, vuonna 1972 käytöstä poistettuun, junanvaunuun rakennettuun ja sittemmin hylättyyn kesämökkiin, joka kaikessa karuudessaan antoi loistavan miljöön videolle. Pakkastakin sattui juuri sopivat 22 astetta, joten videossa näkyvä hengityksen höyryäminen on aitoa”, Kauppinen kommentoi videota.

Katso Linnut-musiikkivideo alta.

Lisää luettavaa