Endstille julkaisee uuden levyn – kuuntele sotaisa biisinäyte ja lue Megan kommentit!

19.09.2013

Saksalaista black metalia vuodesta 2000 tahkonnut Endstille julkaisee marraskuun 8. päivä uuden albuminsa. Kapitulation 2013 pitää sisällään muun muassa kappaleen nimeltä The Refined Nation, joka on kuunneltavissa alla.

Promolevyä on jo tovin pyöritellyt Infernon sivuilta tuttu Mega. Toimikoot alla olevat mietteet vastineena Riekin levyblogille. Ole hyvä, Mega:

”Endstille on pukannut tasaisen tappavaan tahtiin albumeita pihalle koko 2000-luvun ajan ja pysytellyt samalla tiiviisti asemissa keskinkertaisuuden juoksuhaudoissa. Nyt asemasotaan jumittunut yhtye lähtee kahdeksannella levyllään yllättävään täysimittaiseen rynnäkköön. Vaikka nopea ja suoraviivainen hyökkäysstrategia ja aseistus ei olekaan millään lailla mullistava, alkaa vastaanottopäässä kasaantua raatoa aiempaa huomattavasti tehokkaammin ja sirpin sekä vasaran loistokin rupeaa taivahalla hiipumaan.”

”Bonuksena levyn yleiskonsepti vaikuttaa vielä vallan kiinnostavalta ja tuoreelta, harva genren bändi kun on toisen maailmansodan propagandaa käsitellyt kriittisesti, on kyseessä sitten Äiti Venäjä tai Endstillen kotimaan Saksa ja sen tuolloinen nuoriso. Löytyypä levyltä muuten varsin tymäkkä ja hyvin musiikillisesti kokonaisuuteen istuva versio Sodomin Blasphemer-klassikosta.”

Kuuntele The Refined Nation:

Lisää luettavaa