”Timo Tolkin metallioopperan toinen osa on levy, jonka kuunteleminen vituttaa” – Lue levyarvio, katso uusi video

27.05.2014

Timo Tolkki’s Avalon julkaisi metallioopperatrilogiansa toisen osan 16. toukokuuta. Tuoreimpana nostona levyltä saadaan The Paradise Lost -lyriikkavideo, jolla kuullaan Floor Jansenia.

Angels of the Apocalypsen tekijäkaarti on leveä ja nimekäs, mutta Infernon Jaakko Silvastille levy ei maittanut. Lue videon alta löytyvästä levyarviosta syyt.

Timo Tolkki’s Avalon
Angels of the Apocalypse

Frontiers

1_kirvesta

Ex-Stratovarius-maestro Timo Tolkin työstämän Avalon-metallioopperatrilogian toinen osa on levy, jonka kuunteleminen vituttaa.

Vaikka kyse on italialaiselle Frontiers Recordsille tilaustyönä tehdystä projektista, palkkasoturinkaan ei tulisi unohtaa aitoa kunnianhimoa ja itsensä haastamista. Angels of the Apocalypse on toki teoriassa peruskouluesimerkki oikein tehdyistä melodisista power metal -biiseistä orkestraatiomausteineen kaikkineen, mutta ainakaan allekirjoittaneen korva ei aisti levyltä pienintäkään hehkua siitä kuuluisasta tunteenpalosta. Ei, vaikka liekinheittimen kanssa riehuttaisiin.

Albumilla ei loista edes sen nimekäs vokalistikaarti, joka ulottuu Epican Simone Simonsista Nightwishin Floor Janseniin ja Virgin Steelen David DeFeisistä Rhapsody of Firen Fabio Lioneen. He vain perussuorittavat, ja sillä siisti. Levyn lyriikatkin ovat siitä samasta harvasanaisesta kirjoituskoneesta kuin aiemminkin, noin tuhannetta kertaa Tolkin levyillä kuultavaa ”leaving my/our worries behind” -fraasia myöten.

Levyn ainoat kaksi valopilkkua ovat hituri You’ll Bleed Foreverin kertosäe, jonka yksinkertainen mutta koukuttava melodia on oikeasti hyvä. Myös albumin nimikappaleen uhkea intro lupaa paljon koko reilun yhdeksän minuutin ajalle, mutta ralli kuitenkin hiipuu jatkossa suurimmalta osin.

Sikäli Angels of the Apocalypse on mielenkiintoinen tapaus, että Timo Tolkki tekee sillä yhteistyötä rumpali Tuomo Lassilan ja kosketinsoittaja Antti Ikosen kanssa ensi kertaa sitten Stratovariuksen Fourth Dimensionin (1995). Rehellisesti sanoen en löydä silti ainoatakaan järkevää syytä palata tämän levyn äärelle enää uudestaan.

– Jaakko Silvast, julkaistu Infernossa 5/2014

Lisää luettavaa