Etsi
Amorphisista parhaiten tunnettu Olli-Pekka Laine on tuoreen Octoploid-debyytin ylpeä isä. Inferno matkasi syntiseen Rööperiin ottamaan selvää, miten levyllinen laadukasta 70s-kuoloa synnytettiin.
Julkaistu Infernossa 6/2024.
Ex-Nightwish-kaksikko Tarja Turunen ja Marko Hietala on kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti kimpassa kiertueella, ja duolta on julkaistu jopa yhteinen kappale. Miten tässä näin pääsi käymään?
Townsend kertoo säveltäneensä levyn kappaleet 11 päivässä.
Julkaistu Infernossa 5/2024.
Viisikko keikkailee lokakuussa Helsingissä ja heviristeilyllä.
Seven Hours After Violet on paluu juurille, sanoo Shavo Odadjian.
Kyseessä on kolmas maistianen tulevalta Terrified of God -albumilta.
Turkulaisyhtye tarjoaa niskajumppaa kuuntelijoille.
Tulossa on myös erikoiskiertue Euroopassa Insomniumin kanssa.
Catharsis Through Torture -video on kuvattu viime keväänä Helsingin Lepakkomiehessä.
Mäntysaari on tehnyt suuren vaikutuksen kollegoihinsa.
Bayley joutui epäkiitolliseen tehtävään hypätessään Bruce Dickinsonin kenkiin 1990-luvulla.
Tuleva Reset-albumi on yhtyeen paras, sanoo MC Raaka Pee.
Hypocrites on kolmas single tulevalta levyltä.
Yhtye työstää parhaillaan jatko-osaa Ounas-pitkäsoitolleen.