Kainalopieruosaston pulipiratismia – arviossa Drunkelweizen

Julkaistu Infernossa 8/2024.

26.10.2024
DRUNKELWEIZEN
Pioneers of Alcohol
OMAKUSTANNE

Pulipiraattikonsepti herätti etukäteen mielenkiinnon, enkä sano, että välttämättä pelkästään hyvällä tavalla.

Oregonilaisbändin debyytti sisältää kahdeksan biisiä, joista seitsemän on ylipitkiä. Ainoastaan yksi virsi jää alle kahden minuutin, ja yli seitsenminuuttisia on puuduttavat neljä kappaletta. Jopa intro on venytetty soikeaksi.

Teos kuulostaa siltä, mitä sopisi odottaa, jos amerikkalaiset hipsterit puhtaine kynnenalusineen ryhtyisivät musisoimaan ryyppäämisestä. Erityisesti laulu riipi korvaa kaiken aikaa rajummin. Siihen on varmaankin tavoiteltu Dropkick Murphys -henkistä ratakeketunnelmaa, mutta jälki onnistuu olemaan lähinnä tekoreteän tuntuista ja ärsyttävää.

Albumi ei ole hyvä, jos kuunnellessa tulee tarkistettua useampaan otteeseen, paljonko lusittavaa on vielä jäljellä. Työlääntymisen myötä tatti naamassani kohosi biisi biisiltä komeammaksi.

Levy kuulostaa kainalopieruosaston sisäpiirivitsiltä, joka on livennyt käsistä. Tämä on juuri sellaista tavaraa, jonka voisi kuvitella maistuvan heille, joiden elämä on ikuista nummirockia ja lempiharrastuksiin lukeutuvat soutupitit. Mammalle ei nyt oikein lähtenyt.