Etsi
Kappale on toinen maistiainen tulevalta From Zero -albumilta.
Thrash metal -jätti teki paluun keikkalavoille Chicagon Riot Festissä.
Dark River järjestetään ensi kesänä jo heinäkuussa.
Cavaleran veljekset halutaan mukaan bändin viimeiselle keikalle.
Julkaistu Infernossa 7/2024.
Cryptic Hatred on saanut vaikean toisen albuminsa valmiiksi ja julki. Nyt suomalaisen metallin nuori toivo painaa Suomen valtateillä yhteisen vision voimalla. Voi olla, että pian se menee yli rajojen muutenkin kuin musiikissaan.
Julkaistu Infernossa 6/2024.
Einar Solbergin itsetutkiskelu Leprous-levyillä on saavuttanut pisteen, jossa värit ovat jälleen kirkkaampia ja melankolian keskeltä paistaa valoa. Uudella Melodies of Atonement -albumilla ei värjötellä pimeydessä vaan matkataan kohti sisäistä rauhaa.
Videon on ohjannut Stobe Harju.
Julkaistu Infernossa 8/2024.
Ihan tällaista biisivalintaa ei heti osannut Ice-T:ltä ja kumppaneilta odottaa.
Kyseessä on yhtyeen ensimmäinen coverjulkaisu ikinä.
Cold Lantern on viimeinen maistiainen tulevalta levyltä.
Syynä painotekniset ongelmat.
Ellefson oli yksi vaihtoehdoista Jason Newstedin korvaajaksi.
Lipunmyynti käynnistyy 20.9.
Lipunmyynti alkaa 26.9.
Juan Lepe menehtyi kaksi kuukautta sen jälkeen, kun yhtyeen laulaja Pinche Peach kuoli.
Kappale on toinen maistiainen tulevalta Powernerd-albumilta.