Kun Nightwish ilmoitti jättävänsä kiertueet tekemättä tulevan levyn myötä, aloin odottaa albumia, jolla vain mielikuvitus olisi rajana. Nyt livesovituksia ei tarvitsisi miettiä yhtään, joten ei muuta kuin tulemaan monitasoisen uhkarohkeita sävellyksiä konseptialbumin täydeltä. Floor Jansenkin voisi laulaa aivan koko repertoaarillaan.
Yesterwynde kuulostaakin isolta ja komealta. Siis ihan järjettömän massiiviselta. Kappaleista löytyy hienovaraisen orgaanisia pianoja ja puhaltimia, mutta valtaosa levystä saa äimistelemään, miten paljon orkesterin pauhua, kitaroiden jyräävyyttä, kuorojen jylhyyttä ja laulusovitusten rikkautta voikaan kuhunkin kappaleeseen mahduttaa.
Jotain kuitenkin puuttuu. Yesterwynden päätyttyä huomaa kerta toisensa jälkeen, ettei albumilta muista kuin muutamia kauniita hetkiä sieltä täältä. Ikimuistoisimmat melodiat, tunnelmat ja lopullinen taika jäävät uupumaan. Albumia voisi verrata soundtrackiin, joka toimii elokuvan taustalla, muttei kanna samaan tapaan omillaan.
Yesterwynde on hienon kuuloinen perus-Nightwish-teos, mutta toivon sen olevan myös yhden Nightwish-luvun loppu ennen uuden ja erilaisen alkua. Yhtye kun on aina ollut parhaimmillaan epämukavuusalueella, ei turvassa.