Etsi
Videota on neljässä vuodessa katsottu jo 50 miljoonaa kertaa.
Kappaleen polkaisee käyntiin luonnollisesti itse Ringo Starr.
Sehän groovaa vallan komeasti!
Candlemass muistaa esikuvaansa.
"Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun videon ohjaaja rohkaisi meitä juomaan videon kuvauksissa, ja mehän tottelimme tätä käskyä oikein mielellämme."
Yhtye tekee lainakappaleellaan kunniaa 30 vuotta täyttäneelle Bathory-levylle.
O'Keefen alumnit iskevät taas.
Näin tekijämiehiltä lähtee Highway to Hell.
Kappale löytyy syksyllä ilmestyvältä The Black Albumin tribuuttilevyltä.
Älä koskaan lopeta hulluutta.
No nyt se jäi soimaan päähän! Kirottu korvamato.
Sunnuntait vaikuttavat olevan hauskoja päiviä Isossa-Britanniassa.
Uh!
Tällä kertaa myös Fripp osallistuu lauluhommiin.
Misery Indexin tulevalta kokoelmalta löytyy myös tämä coveri.
Tähän jää koukkuun!
L.A. Ratsin kokoonpanosta löytyy melkoinen määrä kokemusta.
Sapattivuoden Pelon lait -cover on jäänyt riffimestarin mieleen.
Mukana myös mystinen naamioitu kitaristi.
Yhtye tarjoilee välipalan uutta materiaalia odottaville faneilleen.
Hattua päästä Sweden Symphony Orchestralle!
Kyseessä on At the Movies -kollektiivin uusi etäjamittelu.
Mukana myös Mutoid Manista ja Darkest Hourista tuttuja muusikoita.
Etäjamittelu oli osa tuoretta Slay at Home -verkkotapahtumaa.
Eloy Casagrande antaa rummuille kyytiä.