Etsi
Uusi keikkapäivä löytyi toukokuulta.
Molemmat juhlakonsertit tulevat Amazon Primeen striimattavaksi.
Fixxxer sai ensiesityksensä yhtyeen 40-vuotisjuhlakeikalla.
Päihteet ovat paskamainen juttu.
Gaerean kiertue löytää myös Suomen.
Luvassa tunnelmallista black metalia.
Meno äityi jälleen villiksi naamioyhtyeen keikalla.
Kaikkea sitä lavalla sattuukin.
Progea ja heviä. Heviprogea.
Keikka siirtyy lähes tasan vuodella eteenpäin.
Ennakkolipun ostaneet saavat rahansa takaisin.
Kannattaa siemailla sitä kallista IPAa hieman syrjemmällä.
Siitäpä sitä. Viikonloppuna sitten lisää.
Eipä sinänsä yllätä kyllä.
Kuulostaa todella karulta.
Olitko sinä Nightwishin yleisössä?
Tännehän on pakko hoitaa liput!
Paul Stanleyn mukaan pyroihin upotettiinkin miljoona dollaria.
Nightwish vie "perinteiset" livestriimikonsertit astetta pidemmälle.
Yhtye on kovassa iskussa.
"Näin saamme toteutettua kaikkien aikojen suurimman Stam1na-show'n täydessä loistossaan", laulaja Hyyrynen toteaa keikan siirtymisestä.
Esiintymässä myös Tyrant Diciple, Hellyysagrrressio sekä Instant.
Viime viikonlopun livestriimikeikat ovat katsottavissa vielä tämän viikon ajan.
United Alive Part II -kiertue siirtyy ensi vuoden puolelle.
Keikkapari on yhtyeen ainoa akustinen esiintyminen tälle vuodelle.