Etsi
Yhtyeen perhepiirissä sattuneen hätätapauksen vuoksi bändi joutui jättämään kiertueensa kesken.
Kaksikko liittyy Phil Anselmon ja Rex Brownin kelkkaan, kun nämä lähtevät tien päälle tekemään kunniaa Panteran musiikille.
Billboardin saamien tietojen mukaan Zakk Wylde ja Charlie Benante täyttävät Dimebag Darrellin ja Vinnie Paulin jättämät aukot.
Näillä näkymin luvassa on ainakin Pohjois-Amerikan-kiertue ensi vuonna.
Heilung pistäytyy rundillaan myös Helsingissä.
Viime vuonna paluun tehnyt yhtye nähdään viimein klubiolosuhteissa.
Samurai-Eddie kumppaneineen on liikkeellä.
Tuttuja hahmoja tunnettujen artistien taustaorkestereista.
Juhlakiertueen keikoilla soitetaan World Without God läpi kokonaisuudessaan.
This House Has No Home päättää Moonflowers-albumin.
Valo palaa HIMistä tuttuihin tunnelmiin Neon Noir -soolodebyytillään.
Yhtye pääsee viimein kiertämään Obsidian-albuminsa tiimoilta.
Lippupaketit arvotaan 4.4.
Tanskalainen Hexis nähdään pian Suomessa.
Yhtye juhlistaa nelikymppisiään vasta keväällä 2023.
Kaikkeen se korona vaikuttaakin.
Mielenkiintoinen valinta.
Helmikuun osalta keikkojen kohtalo on vielä kysymysmerkki.
Esiintymiset Oulussa, Joensuussa, Iisalmessa, Kouvolassa ja Jyväskylässä peruuntuivat.
Kotimaisen black metalin pioneeri juhlistaa 30-vuotista uraansa.
Yhtye karauttaa maaliskuussa 14 keikkaa käsittävälle kiertueelle uuden levyn voimin.
Odotettu Novus Ordo Rundi alkaa näillä näkymin vihdoin tammikuussa.
Mukana myös ruotsalainen Rave the Reqviem.
Tarkat päivämäärät ilmoitetaan myöhemmin.
Uusi levy ilmestyy 19.11.