Ensi vuonna kiertueelle lähtevän Panteran kokoonpanossa mukana Anthrax- ja Black Label Society -muusikoita, kerrotaan sisäpiiristä

Billboardin saamien tietojen mukaan Zakk Wylde ja Charlie Benante täyttävät Dimebag Darrellin ja Vinnie Paulin jättämät aukot.

15.07.2022

Uutisoimme eilen, että Panteran elossa olevat jäsenet laulaja Phil Anselmo ja basisti Rex Brown ovat lähdössä ensi vuonna kiertämään Pantera-nimen alla.

Nyt Billboard-lehti kertoo saaneensa kuulla sisäpiirilähteestä, että Anselmon ja Brownin lisäksi lavalla tultaisiin kiertueella näkemään edesmenneen kitaristi Dimebag Darrellin tilalla Black Label Societyn Zakk Wylde ja edesmenneen rumpali Vinnie Paulin tilalla puolestaan Anthrax-yhtyeestä tuttu Charlie Benante, ja että tällä kokoonpanolla olisi myös Darrellin ja Paulin perikuntien siunaus.

Asiaan ei kuitenkaan ole saatu virallista vahvistusta muilta tahoilta.

Wylde on vuosikaudet ollut monille kaikkein potentiaalisin korvaaja Darrellille, sillä kitaristit olivat erittäin läheisiä ystäviä. Viime vuonna Rex Brown kuitenkin vakuutti, että mikäli jonkinlainen Pantera-reunion tulee, ei Wylde tule olemaan siinä mukana.

Pantera soitti viimeisen kiertueensa vuonna 2001 ja yhtye laitettiin telakalle 2003. Darrell murhattiin lavalle Damageplan-yhtyeen keikalla vuonna 2004, Paul menehtyi puolestaan sydänvikaan vuonna 2018.

Lisää luettavaa