Black Crucifixionin juhla-albumi julki – kevättalvella luvassa liuta keikkoja

Kotimaisen black metalin pioneeri juhlistaa 30-vuotista uraansa.

26.11.2021

Kotimainen black metal -pioneeri Black Crucifixion on tänään (26.11.) julkaissut uuden Triginta-albumin, joka juhlistaa yhtyeen 30 vuotta kestänyttä taivalta. Juhlajulkaisu on vastapari kymmenen vuoden takaiselle Hope of Retaliation -levylle. Coronation of King Darknessin (2013) ja Lightless Violent Chaosin (2018) kanssa nämä neljä äänitettä muodostavat kolmen täyspitkän studioalbumin mittaisen trilogian.

”Olemme vuosikymmenten aikana toteuttaneet Black Crucifixionin taiteellista visiota hyvin monessa muodossa, mutta ympäröivä maailma on muuttunut samassa ajassa vielä enemmän.  Musiikkimme saattaa olla monitasoista ja joillekin myös kryptistä, mutta sen voin sanoa, että sitä on ihan Saatanan hienoa soittaa lavalta ihmisille. Tuotantomme punainen lanka on silloin esillä raastavan paljaana”, basisti-kapellimestari E. Henrik toteaa.

Black Crucifixionia pääseekin kuulemaan livenä kevättalvella useammassa eri tilaisuudessa. Yhtyeen keikkakalenteri näyttää tätä kirjoittaessa seuraavalta:

3.2.22 On the Rocks, Helsinki (+ Havukruunu, Church of the Dead)
4.2.22 Ilokivi, Jyväskylä (+ Havukruunu,  ja Church of the Dead)
5.2.22 Haukka Music Bar, Kotka (+ Havukruunu, Church of the Dead)
24.2.22 Turku Saatanalle IX, Turku (+ Havukruunu, Church of the Dead, Sarajas)
25.2.22 Varjobaari, Tampere (+ Sacrificium Carmen, Licht des Urteils)

Lisää luettavaa