Etsi
Imha Tarikatin toinen levy on ulkona ensi kuussa.
Ruotsissa osataan nämä hommat.
Dark Tranquillityn 12. levy on ulkona.
Frosttide panostaa yhä musiikkinsa massiivisuuteen.
Black Acid Worldin singletrilogian toinen osa on ulkona viikon kuluttua.
Mylly on ylistys vanhalle kansatarulle.
Myös Moonspellin aika on rajallinen.
Kappale on ensimmäinen maistiainen yhtyeen kolmannelta pitkäsoitolta.
Nelikko toimittaa väkevästi.
Yhtye julkaisee kolmannen albuminsa joulukuussa.
Tamperelaisyhtyeen Planet Absurdic -pitkäsoitto ilmestyy loppuvuodesta.
Yhtye julkaisee kolmannen pitkäsoittonsa vuoden 2021 puolella.
Therion kuunteli vanhoilla päivillään myös fanejaan.
Alkuvuoden kiertue siirtyi syksyyn.
Detroit Stories on jatkoa Breadcrumbs-ep:lle.
Nothing Remains on tulevan Genesis-albumin ensimmäinen single.
N.S.T.M on levyn toinen singlemaistiainen.
Losing Sight on rocktulokkaan ensimmäinen singlejulkaisu.
Fuck the Factsin kymmenes levy on purkissa.
Accept ei tingi heavy metalin perusarvoista.
Haven in the Abyss on tulevan pitkäsoiton toinen singlejulkaisu.
Kuolometalliveteraani julkaisee seuraavan albuminsa tammikuussa.
Digisinglen tuotto ohjataan hyväntekeväisyyteen.
Azarathin menojalka vipattaa taas.
Mysterizer luottaa hyviin perusasioihin.