Etsi
Mia Wallace kuuluu taas Abbathin yhtyeeseen.
Pitkän uran tehnyt Running Wild on uuden albumin kimpussa.
Yhtyeen uusi Pimeys-pitkäsoitto julkaistaan syksyllä.
Kyseessä on orkesterin 13. studioalbumi.
Liput myynnissä 5.2. alkaen.
Erik Rutanin tuurauspesti vaihtui kokoaikaiseen jäsenyyteen.
Jinjerin hommat ovat hyvässä vaiheessa.
The Ruins of Beverast ei päästä kuulijaa helpolla.
Eeppistä ja melodista savolaista black metalia.
The Omega Evangelion -pitkäsoitto näkee päivänvalon maaliskuussa.
Tekijämiehillä on homma hanskassa.
Yhtyeen edellisestä levystä onkin vierähtänyt jo tovi.
Kuolojyrä ei lepää laakereillaan.
Aethyrickin kolmas kiekko lunastaa odotukset.
Kolmikymppinen The Crown on yhä tikissä.
Marianas Restin uusi albumi on ulkona parin kuukauden kuluttua.
Uusi levy on niin sanotusti purkissa.
Mukana yhtyeen biisikohtaiset kommentit.
Vuonna 1987 perustettu Cynic jatkaa kulkuaan.
Yhtye julkaisee toisen pitkäsoittonsa helmikuussa 2021.
Kvitravn-pitkäsoitto näkee päivänvalon vasta tammikuussa 2021.
Vanha jengi on koossa taas.
Aethyrick takoo yhä pirun kovaa black metalia!
Infected Rainin nousujohteinen kurssi jatkunee myös tulevalla albumilla.
War Within Me näkee päivänvalon keväällä.