Andy LaRocque kertoo mitä tulevalle King Diamond -levylle kuuluu

Turinointia kaikenlaisesta sekä uudesta King Diamond -levystä.

09.06.2021

Jimmy Kay sekä entinen Anthrax-laulaja ja kanadalaisen The Metal Voice -sivuston Neil Turbin jutustelivat King Diamondin kitaristin Andy LaRocquen kanssa.

LaRocque paljasti haastattelussa lempparilevynsä King Diamondilta sekä työstä omistamallaan Sonic Train Studiollaan.

Hän kertoi myös mitä tulevalle King Diamond -levylle kuuluu.

– Olemme kirjoittaneet koronan aikana paljon. Tiedän kyllä, että ihmiset valittavat koko ajan levynteon kestävän kauan, mutta niin se vain on. Haluamme levylle parasta mahdollista materiaalia, kun valitsemme kappaleet nauhoituksiin. Haluamme myös takaisin tien päälle, kunhan korona hellittää sen verran, mutta meillä pitäisi olla albumi ulkona ennen sitä. Meillä on paljon paineita. Kingillä on kuitenkin jo tarina-aihio valmiina ja meillä on 4-5 biisiä, jotka päätyvät luultavasti levylle. Kingillä on hurja määrä riffejä. Kunhan hän vain malttaisi istua alas ja nauhoittaa niitä, niin asiat rupeavat tapahtumaan nopealla tahdalla.

Kuuntele koko haastattelu alta.

Lisää luettavaa