Etsi
Kreator nähdään Krushers of the World -albumin tiimoilta Suomessa yhdessä Carcassin, Exodusin ja Nailsin kanssa.
Uuden levyn julkaiseva Kreator julkisti Euroopan-kiertueen, johon sisältyy myös Suomen-keikka.
Kreatorilla on jo suunnitelma seuraavan albumin julkaisusta.
Kreator, Sodom, Destruction ja Tankard nähdään yhdessä kesällä 2024.
Tästähän on muodostunut perinne.
State of Unrest: Lamb of God, Kreator, Municipal Waste - Jäähalli, Black Box, Helsinki, 19.2.2023
Kreator ja Lamb of God ne yhteen soppii.
Myös lämmittelijät menevät vaihtoon.
Kun Mille Petrozza aloitti thrash metal -taipaleensa 1980-luvulla, hän oletti, että kantaa ottavat tekstit kuuluivat asiaan. Kreatorin hyytävästi aikaansa resonoiva uusi albumi Hate Über Alles alkaa vertauskuvalla taiteesta, joka ei uskalla puhua epäkohdista.
Kahden vuoden tauon jälkeen järjestetty Tuska rikkoi kävijäennätyksensä.
Kahdessadastoinen Infernon numero virallisesti julki perjantaina 20. toukokuuta.
Saksalaisen Kreatorin viidestoista albumi on pian ulkona.
Thrash-veteraani ei osoita hyytymisen merkkejä.
Pagan Rebel on sooloprojektin ensimmäinen tyylinäyte.
Jokohan syksyllä 2022 onnistuisi?
Parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan.
14 levyä urallaan julkaissut saksalaisbändi on studiossa.
Teutonirässin ykkösnyrkki iskee taas.
Yhtyeet lykkäävät Euroopan-kiertueensa hamaan tulevaisuuteen koronaviruksen vuoksi.
Yhtye saapuu uusitulla kokoonpanollaan myös Suomeen.
Liput myynnissä 6.9. alkaen.
Mille Petrozza valitsi 10 suosikkiaan bändin uran varrelta.
Mille Petrozza harmittelee nettikirjoittelun lynkkausmentaliteettia.
Jaakko Silvast tapasi Tuskassa myös Kreatorin suomalaisvahvistuksen!
Lisäksi Tuska aloittaa yhteistyön Night Visions -leffafestarin kanssa.