Etsi
Yhtye povaa tuoreen levyn I, Emperor -kappaleesta seuraava fanisuosikkia.
Sabatonin konsepti antaisi kaikki mahdollisuudet seikkailla metallin kaikilla laidoilla, mutta bändi valitsee toistuvasti jo satoja kertoja tallattuja polkuja.
Kappale löytyy Sabatonin tulevalta Legends-albumilta.
Legendsillä käsitellään historian merkkihenkilöitä Julius Caesarista Napoleoniin.
Uusi albumi tulossa.
Templars tarjoaa esimakua yhtyeen tulevasta albumista.
Kappale kertoo Temppeliherrain ritarikunnan tarinan.
Lord of Metal on raskaan musiikin ystäville suunnattu managerointipeli.
Thobbe Englund on tullut takaisin.
Muutoksia miehistössä.
"Yhdistämällä musiikin ja historian voimme tavoittaa aivan uusia kävijöitä museoon ja tarjota elämyksen, jollaista ei muualta saa", toteaa museolehtori Joni-Pekka Karjalainen Tornionlaakson museosta.
Tribuutti ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneille sotilaille.
Vetenskap och Folkbildning myönsi yhtyeelle tunnustuksen tiistaina, mutta harkitsee nyt vetävänsä tunnustuksen takaisin.
Siinäpä on varsin erikoinen sakki koossa.
Sabatonilta löytyy tarinaa ensimmäisestä maailmansodasta vielä kahden ep:n verran.
Amorphis pääsi varsin hyvään seuraan.
Kesällä 2019 ilmestynyt, ensimmäisen maailmansodan tapahtumiin keskittynyt The Great War oli Sabatonin siihenastisen uran massiviisin albumi. Monta tärkeää tarinaa jäi kuitenkin kertomatta, joten bändi päätti jatkaa konseptia vielä toisen levyn mitalla.
Yhtyeen konsertit toteutuvat keväällä 2023.
Sadasyhdeksäskymmenesyhdeksäs Infernon numero virallisesti julki perjantaina 25. helmikuuta.
Kohtaaminen Sweden Rockin bäkkärialueella on jäänyt Joakim Bordénin mieleen.
Sabatonin uusi kappale kertoo belgialaisesta Adrian Carton de Wiartista.
Uudet päivämäärät ilmoitetaan myöhemmin.
Uuden Sabaton-albumin ilmestymiseen on pari kuukautta.
Sabaton-fanit ovat saaneet kaikkea kivaa pukinkonttiin.
"Se on yksi faniemme meiltä eniten toivoma aihe", sanoo basisti Pär Sundström.