Gloomin suomalaiskaksikko on esikoislevytyksellään black metalin mustimman sydämen ytimessä, eikä siltä puutu kylmää sieluakaan. Rider of the Last Light soi kaikessa yksinkertaisuudessaan raastavasti, aivan kuten 1990-luvun alussa oli tapana. On täysin mustan metallin vyön dan-asteesta kiinni, kokeeko Gloomin toiminnan perinteiden kunnioittamisena ja jatkamisena vaiko pelkästään tässä hetkessä kiinni olevana tapana tehdä musiikkia.
Lopputulos on kaikessa ristiriitaisuudessaan sekä että. Levyn alkukantaisuudessa piilee kiehtovuutta, jota simppelintarttuvat melodiat korostavat. Yhtenä hetkenä meno tuntuu hyvätasoiselta pastissilta, ja seuraavassa biisissä perustavaa laatua olevassa riekunnassa piilee taas paljon enemmän ilmaisuvoimaa ja vahvaa tunnetta.
Yhtymäkohtia löytyy niin Darkthroneen kuin Satanic Warmasteriinkin, joita niitäkin voisi vertailla ja arvottaa keskenään yhtä tuloksetta. Ensimmäinen on genrepioneeri ja toinen siitä ammentanut, omaa polkuaan raivaamaan lähtenyt artisti.
Seuraavalla levyllä Gloomin veren mustuus todella punnitaan.