Superbändiksi haukuttu A Perfect Circle pamautti vaihtoehtorockpiirien tajuntaan vuosituhannen startiksi ilmestyneellä Mer de Noms -debyytillään, joka kuulostaa edelleen mainiolta. Edellisestä, enimmäkseen latteaksi poljettua covermateriaalia sisältäneestä studioalbumista on vierinyt peräti 14 vuotta. Tällainen määrä radiohiljaisuutta takaa, että bändin neljänteen levyyn saattaa tarttua suuremmitta odotuksitta. Sitäpä mukavampaa onkin, että APC vuosimallia 2018 on oikein hieno yhtye.
Jos bändi kuulosti alkutaipaleellaan Toolilta muutenkin kuin solistinsa Maynard James Keenanin ansiosta, nyt moiset assosiaatiot ovat vähissä. Sen sijaan Eat the Elephant tuo toistuvasti mieleen, yllättävää kyllä, uuden vuosituhannen Anatheman. Välistä meno on niin samantyyppistä, että jos mikinvarresta löytyisi Cavanagh-niminen brittiherrasmies, täydestä menisi.
Eat the Elephantilla ei siis räyhätä. Rähinän sijaan kaiuttimista valuu herkkäpiirteisen eteeristä, tunnelmalla pelaavaa musiikkia. Säröpedaalia polkaistaan vain kun on oikeasti tarve. Koskettimilla on kokonaisuudessa kitaran veroinen rooli.
A Perfect Circle on saanut aikaiseksi kauniin, ehyen ja rauhoittumaan kutsuvan albumin, joka kuulostaa tässä paljain nilkoin päälle tömistelevässä ajassa jotenkin hirmuisen osuvalta.