Ei sillä, että yhtyeen vanhemmissa ja raaemmissa levyissäkään isompia vikoja olisi, mutta aikansa kutakin. Pääpiruna visiotaan toteuttava Lord Sargofagian on hakenut tällä kertaa selvästi harkitumpaa lopputulosta, ja siinä on myös onnistuttu.
Yhtyeen black metal on edelleenkin aika kylmää kyytiä. Terävin ja diskanttisin kirskuna on kuitenkin väistynyt huomattavasti huolitellumman ilmaistun tieltä. Särmä sinänsä ei ole kadonnut minnekään. Toteutus ja soundit ovat vain selvästi aiempaa, sanoisinko peräti, ammattimaisempaa tekoa.
Musiikki itsessään ei ole kokenut kovin rajuja muutoksia. As the Darkness Enters hyödyntää tasaisesti sekä hitaampaa että nopeampaa jyrinää. Särömyrskyn joukkoon istutetaan runsaasti melodioita. Vaikka kaipuu hornan lämpöön onkin selvä, ilkeitä tunnelmia voi luonnehtia usein kauniiksi ja jopa melankolisiksi. Perkeleellisen filtterin läpi ajettuna totta kai, mutta kuitenkin.
Levyn parasta ja sävykkäintä osastoa edustaa kaipuuta ja helvetin liekkejä hienosti yhdistelevä The Prayer, joka maalaa melkoisen majesteettisia ja ylväitä maisemia. Varsinaisia kappaleita on seitsemän, eikä tunnelmien rakentelussa pidetä turhaa kiirettä. Hukkapaloja levyltä ei löydä ainuttakaan.
Rähisevää laulupuolta sävytetään ajoittaisella puhtaammalla ilmaisulla ja selvällä suomella. Kotimaisella vedetyt osuudet toimivat itse asiassa niin hyvin, että en laittaisi pahitteeksi, vaikka jatkossa kieli vaihtuisi suomeksi kokonaan. Sanoitusten pirullinen puoli nimittäin kolahtaa näin paljon paremmin, ja se on black metalissa olennainen juttu
As the Darkness Enters nostaa Baptismin suomalaisen mustan metallin kärkeen, aivan sinne Behexenin kylkeen.