Termi blackened death metal tarkoittaa valitettavan usein Behemothin ja seuraajiensa sielutonta pullistelua. Nyt ollaan kuitenkin sen paremman mustuneen kuolometallin äärellä. Tämä saksalaisorkesteri ei harrasta heikkoja levyjä.
Vuodesta 2010 tuutannut Sulphur Aeon jatkaa samoilla synkeillä askelmerkeillä kuin aiemmillakin levyillään. Cthulhu-mytologia kohtaa moni-ilmeisen, tarttuvan ja taidokkaasti paketoidun death metalin. Kun tämän levyn lyö koneeseen, voi kuulla tähtien ulvovan ja ”niiden” lähestyvän jostain siipiään räpistellen.
Seven Crowns and Seven Seals tarjoaa kylmien väreiden kitarakuljetuksia, ärhäkkää blast-raivoa, mureaa örinää, Satyricon-tyylin rapeaa rääkyä, eeppisiä hidasteluja ja Lovecraft-otuksia pursuavia tarinoita. Jo alkuun upeilta kuulostaneet melodiat viiltävät kuuntelu kuuntelulta yhä syvemmät jäljet.
Debyytistään saakka selvää jälkeä tehnyt bändi summonoi suuria muinaisia erittäin makoisalla kuolometallilla. Hommaa maustetaan vielä mahtipontisesti ja matalalta kulkevilla puhtailla lauluilla. Paketti on niin sanotusti kasassa.
Tietäjät toki tietävät, mutta yleisesti ottaen on lähes rikollista, ettei Sulphur Aeonista puhuta enempää.