Nokialaislähtöinen Purtenance oli pelipaikoilla suomalaisen death metalin alkusysäyksen aikoihin, ja motivaatiota riittää näköjään edelleen. Bändi aloitti uudemman kerran vuonna 2012, ja nyt hollilla on jo kolmas paluun jälkeinen albumi.
Yhtyeen kokoonpano on elänyt jonkin verran sitten viime kuulokuvan eli viisi vuotta sitten ilmestyneen …to Spread the Flame of Ancients -albumin. Samalla myös tyylissä on tapahtunut hienoisia muutoksia. Purtenance on ollut kautta linjan keskitempoisesti lanaavan kuolon etujoukoissa, mutta viime täyspitkällä siellä täällä irti päässyt raivotautinen kohkaaminen teki kokonaisuudesta todella julman – jopa monipuolisen, jos hienoinen kärjistäminen sallitaan.
Buried Incarnation ei ole yhtään edeltäjäänsä löysempi, mutta tasapaksumpi se on. Tuntuu, että bändi on yksinkertaistanut ilmaisuaan entisestään, ja näin täyteen ladatulla ja alavireisellä tykityksellä puutumisen vaara on ilmeinen. Vaikutelmaa korostaa biisien eteneminen aiempaa maltillisemmalla käynnillä. Näennäisetkin nyanssit ovat vähentyneet.
Kun ei jää seuraamaan albumin rakennetta vaan antaa biisien möyriä ja vyöryä, ihastuttavan brutaalista puskutraktoroinnista nauttiminen on astetta helpompaa.