Wombbathin kaverien perustama Pale King ottaa osapisteet kotiin jo siinä, että bändi ei ole lähtenyt toistelemaan ruotsalaisen peruskuolon oppeja. Omaperäisyydellä ei toisaalta juhlita nytkään, vaikka vaikutteet ovat hieman kirjavampia.
Monolith of the Malign voisi olla helposti 90-luvun julkaisuja. Nopea komppi pidetään paitsiossa, ja keskitempoisesti jyrisevät kappaleet keskittyvät hivenen tunnelmallisempaan paatokseen. Painavasti ladotut riffit ja melankoliset melodiat saavat tukea jyhkeästä örinästä ja nostattavasta kosketinmatosta. Välillä peliin isketään kuorohenkisempää julistamista. Kertosäkeistä on saatu parhaimmillaan melkoisen isoja ja raskaassa soundissa on mukavasti rosoa, mutta pintapuolinen jylhyys ei ole valitettavasti vielä laadun tae.
Jyräävimmillään Pale King kuulostaa ysärin lopun Hypocrisylta. Vanhempi Paradise Lost nousee esiin tämän tästä, ja monet kohdat olisi helppo kuvitella myös suomalaisbändien levyille. Esimerkiksi Moonsorrow käy mielessä pariinkin otteeseen.
Sävellykset on kuitenkin kasailtu aika kapeista aineksista. Periaatteessa kantavat ideat olisi voitu julkaista napakkana seiskatuumaisena, eikä siltä puuttuisi mitään oleellista. Pitkäsoiton mitassa Pale King jättää vaikutelman osaavana mutta hivenen yksioikoisena melokuoloryhmänä. Biisimateriaali ei kanna lupaavaa alkua pidemmälle.