Ei löyhkää eikä jyrää tarpeeksi – arviossa S-Tool

Julkaistu Infernossa 6/2020.

04.10.2020
S-Tool
Exitus
Playground

Perkele. Tiedättekö sen fiiliksen, kun jonkun bändin tai muusikon tekemisten haluaisi kolahtavan, mutta ei vain kolise vaikka kuinka yrittäisi? Niin käy tekijämiehistä koostuvan S-Toolin kohdalla. Toistamiseen.

Ville Laihialan rupisenrujo ääni oli parhaimmillaan Sentencedin aikoina ja Poisonblackin varhaisina vuosina. Nyt se kuulostaa sinnepäin huudetulta örvellykseltä.

S-Toolin ”groovaava metalli” taas oli debyytillä aivan liian tasapaksua herättääkseen mitään tunteita, ja toisella yrittämällä bändi on parhaimmillaankin vain ihan kiva kopio esikuvistaan. Luulenpa, että ”ihan kiva” ei ole sitä, mihin tämä porukka on tähdännyt, mutta hei, millä muulla tavalla tätä ukkojen autotalliprojektia voisi kuvailla?

Yksi riffi on napattu Panteralta, toinen Black Label Societylta ja kolmas Poisonblackin ylijäämälaarista. Pistä ne myllyyn ja jauha tunnistamattomaksi puuroksi. Sieltä täältä voi löytää sattumia, kuten näppäriä sooloja ja kertsejä, mutta jo ennen levyn puoliväliä huomaa kaipaavansa S-Tooliin paskan tai edes hien hajua.

S-Tool ei löyhkää tarpeeksi ollakseen rehellistä skeidarockia, eikä se jyrää kylliksi saavuttaakseen menevän metallin salatun grooven. Siitä jää väljähtynyt tuoksu, joka on muutamalla tuulahduksella muisto vain.

Lisää luettavaa