Ei nyyhkimistä, ei nolostelua – Arviossa Acceptin tuorein

Levyarvio julkaistu Infernossa 8/2014.

Accept
Blind Rage
Nuclear Blast
4_kirvesta

Acceptin kolmannen paluun jälkeisen levyn ammukset ovat aiempaa pehmeämpää tekoa, mutta niissä käytetty materiaali on vastapainoksi entistä laadukkaampaa.

Suomeksi tämä tarkoittaa, että Blind Rage ei ole yhtä metallisen ehdoton ja raskas kuin lähes täydellinen Blood of the Nations (2010) tai mainio Stalingrad (2012). Tätä ei pidä käsittää väärin, sillä Accept on edelleenkin malliesimerkki tanakasti jyrisevästä saksalaisesta laatuheavystä. Kappalemateriaali on vain odotettua monipuolisempaa.

Levyn aloittava Stampede on perinteinen nopeasti rullaava runttausraita. Klassisten metallialbumien ja -biisien nimiä kliseisesti kierrättävä Dying Breed on sen sijaan hivenen väsyneempi tapaus, joten alkaa jo huolestuttaa. Näinkö vahvan paluun tehnyt legendaarinen teutonibändi on jo paukkunsa käyttänyt?

Mitä vielä. Blind Rage on kolmannesta raidasta eteenpäin 200 Yearsin perusvarmaa jurnutusta ja ylipitkän Bloodbath Mastermindin keskinkertaista keskitemporytkettä lukuun ottamatta jämäkän mörssäämisen ja rikkaiden melodioiden voittoa. Dark Side of my Heartin terävä alkuriffi on kuin suoraan Metal Heartin (1985) kärkijoukoista. Liikuttavan ihanaa!

Slaavilaiset tunnelmat, mukanaan vievät kertosäkeet ja murjovat riffit saavat seurakseen sävyjä myös hard rockin puolelta. Aivan kuin Eat the Heatin (1989) antimista olisi napattu juuri ne oikeat palaset.

Nyyhkimistä tai noloutta veteraanit eivät harrasta. Tunteikkaasti kourivia kuvioita sen sijaan on tarjolla pitkin maisemaa, ja meiningissä on modernia toteutusta lukuun ottamatta myös kasarihenkistä raikkautta.

Näin hyvää heavyä ei kuule turhan usein. Blind Rage on malliesimerkki levystä, joka ei yritä olla ”our most heaviest album ever”. Uhoaminen on vähemmällä ja paukut laitettu hyviin sävellyksiin. Tätä monet tyhjänpäiväisesti runttaavat kollegansa eivät ole ikinä oivaltaneet.