Aiemmin osana Around the World Live -boksia julkaistu Live at the NEC pistetään nyt ensimmäistä kertaa pihalle omana julkaisunaan. Syyskuussa 2002 taltioitu konsertti on sikäli erikoistapaus, että kyseessä oli kosketinsoittaja Jon Lordin viimeinen esiintyminen yhtyeen riveissä.
Paikkaajaksi hankittu Don Airey – erittäin pätevä mies hänkin – hoitelee konsertin ensimmäisen puoliskon, kunnes Lord astuu Perfect Strangersin intron aikana puikkoihin jakamaan kosketinhommat. Charmantin ja kaikin puolin hienon herrasmiehen työskentelyä katsoessa tulee väkisinkin mieleen Iron Maidenin kappale Only the Good Die Young, enkä puhu nyt musiikista.
Noin muutoin taltiointi edustaa puitteiltaan parempaa laitaa. Valaistus on sopivan hämärä, ja Ian Gillanille on sattunut hyvä päivä. Rumpali Ian Paiceä seuratessa huomaa, että Deep Purple oli näihin aikoihin jonkin verran nykyistä vikkelämmässä kunnossa. Don Airey vetäisee välillä sellaista haipakkaa, että en muista äijältä ennen nähneeni. Kuvan terävyys ja värit eivät ole aivan tätä päivää, mutta äänipuolessa ei ole mitään moittimista.
Normaalisti antaisin vanhaan pohjaavasta settilistasta välittömästi moitteita. Ted the Mechanic ja instrumentaali The Well Dressed Guitar ovat ainoat tuoreemmat raidat. Tylsää ja yllätyksetöntä, vaan koskapa kyse on Lordin viimeisestä vedosta, ratkaisun voi hyväksyä jotenkuten. Soiton yllä leijuu etenkin näin jälkikäteen katsoessa ja edesmennyttä maestroa muistellessa oma lopullinen, melankolisen koskettava tunnelmansa. Erään aikakauden päätös.
Bonuksena tulee 24-minuuttinen haastattelu basisti Roger Gloverin ja Gillanin kanssa. Keikan lopussa kuullaan lyhyesti myös Lordin mietteitä viimeisestä Deep Purple -esiintymisestään. Aiheen ympärille olisi voinut kasata perusteellisemmankin haastattelun, mutta hyvä näinkin.