Fuzzmyrskyä Kyussin jäljissä – Arviossa Acid Elephtantin uutukainen

03.09.2014

Acid Elephant
Star Collider

Kiarama
3_kirvesta

Porilaiset happoelefantit tömistelevät toisella pitkäsoitollaan stoner-sludgea. Jo levyn nimi kertoo, että nyt ei ole luvassa mitään zencaféta, vaan bändi luovii tanakasti galaksien tuolla puolen.

Kappaleet noudattavat melko perinteistä stonerkaavaa. Kitarat kaikuvat rauhallisesti äärettömyydessä, kunnes bändi nostattaa pikkuhiljaa koko arsenaaliaan ja täräyttää ilmoille fuzzkitaramyrskyn.

Levy muistuttaa tunnelmaltaan ja soundeiltaan Kyussin …and the Circus Leaves Townia (1995). Star Colliderissa on samanlaista junnaavuutta hyvässä ja pahassa. Kaikuvin lyömäsoittimin ladattu 7th Stone uhkuu haikeutta, mutta myös pahaenteisyyttä. Avausraita Las Noches del Desierto on levyn helposti lähestyttävin.

Ilpo Kauppisen unelias ja poissaoleva laulu ei kuulosta omiin korviini hyvältä, mutta soitto on hyvin hallussa. Levyllä ei ole radioon kelpaavia korvamatoja ja kokonaisuus vaatii oikean mielentilan, että kappaleista saisi kaiken irti.

Pimeneviin mutta lämpimiin syysiltoihin Star Collider on pätevä levy.

Lisää luettavaa