Nyt on musertavaa asiaa. Tyylillinen tiivistelmä sludgecore on tavallaan erittäin kohdillaan, mutta toisaalta ei. Survonta valuu raskaan verkkaisena särövirtana ja laulu on riipivän väkivaltaista oksentelua. Silti sludgen pörinäaspektia ei oikein löydy.
Vaikka bändi jumittaa voimalla ja raahautuu ankarasti, mieleen tulee pikemminkin 1990-luvun taitteen death metal -breakdowneista kumpuava, raskaasti kirskuva ja feedbackiä ulvova HM2-jyystö.
Bändin tatsissa on paljon hardcorea, joskaan ei nopeuden osalta: yhtäkään vapauttavaa vauhtipurskahdusta ei kassulta löydy, hidasta hölkkää korkeintaan. Sielu karrella limaisessa tervassa tarpomista kaikki on vain.
Pitkänpuoleiset ja tinkimättömästi jyrätyt kappaleet ovat raskasta kuunneltavaa, mutta omituisen hyvällä tavalla. Synkkä, ahdistava ja saastainen ilmaisu pysyy kunnioitettavasti hallussa alusta loppuun. Kurjuuden tuijotus ei ole kuitenkaan millään muotoa helposti sulateltava albumi. Siitä pitävät huolen jo massiivisuus ja materiaalin läpitunkeva julmuus.
Käsillä on harvinaisen omaehtoinen paketti, josta heijastuu kirkas visio. Jälki on puhdistavaa, vaikkakin rujoa ja jopa vastenmielistä.