Kristillisistä metallipiireistä noussut suomalaisbändi Bleakwail ei ole entuudestaan tuttu nimi, eikä ihme: Acedia on vuodesta 2000 kasassa olleen porukan ensimmäinen ja samalla viimeinen studiolevy.
Bleakwailin ilmaisu kurkottaa rohkeasti kokeilullisen äärimetallin suuntaan. Musiikin peruspohja lepää jossain Carach Angrenin ja Gravewormin välillä, eli luvassa on eeppistä ja omalla tapaa myös elokuvallista vyörytystä, jossa ei kaihdeta esimerkiksi jatsimpiakaan vaikutteita. Joku saattaisi väittää kokonaisuutta sekavaksi, mutta hommasta löytyy jonkinlainen punainen lanka.
Acedian suurin ongelma on keskinkertainen tuotanto ja kappaleiden kasvottomuus. Soittopuoli on hallussa, mutta meiningistä jää kuva, että haukattu kakku on isompi kuin vatsalaukun vetävyys. Lisäksi yhtye tuntuu olevan parhaimmillaan kaiken muun kuin kiukkuisen metallirypistyksen parissa, joten kokonaisuus on kaikkinensa hieman vinksallaan.
En ole siis suuresti yllättynyt, että Acedia jäi Bleakwailin ensimmäiseksi ja viimeiseksi levyksi.