Päälle 40 vuotta sitten perustetun D-A-D:n kolmastoista albumi koostuu 14 biisistä. En keksi hirveän montaa erinomaista levyä, jolla olisi näin monta kappaletta, eikä tanskalaisten tuorein muuta asiaa. Olisihan se siistiä, jos kaikki biisit olisivat mielettömän hyviä, mutta joukkoon mahtuu väkisinkin huteja.
Esimerkiksi albumin aloittavasta singlekolmikosta panisin vapaaehtoisesti soimaan vain The Ghostin, joka on levyn hienoimpia kappaleita. Helmet on ripoteltu ympäriinsä, eli aina kun ehtii innostua, väliin on tyrkätty pari tylsää jumitusta. En minä tältä bändiltä mitään progeilua odota, mutta heikompien kappaleiden, kuten nimibiisin, ongelma on, että tarjolla on käytännössä neljä minuuttia keskinkertaisen kertosäkeen toistoa.
Hyvät biisit erottuvat selkeästi – esimerkiksi Head over Heels, Automatic Survival ja päätösraita I’m Still Here ovat loistavaa kamaa. Eivät toki mitään lordsoftheatlasejä tai pointofviewejä, mutta kaikin puolin hienoja vetoja.
Speed of Darkness olisi oikeasti aika kova teos, jos tyhjäkäyntibiisit siivoaisi pois. Nyt lähes tunnin levyä ei missään maailmassa jaksa kuunnella sellaisenaan.