Hengästyttävä matka interstellaaristen kauhujen ja muinaisten varjojen läpi – arviossa Ulthar

Julkaistu Infernossa 2/2023.

06.04.2023
ULTHAR
Anthronomicon/Helionomicon
20 BUCK SPIN

Kuten nimestä voi päätellä, amerikkalainen Ulthar on saanut runsaasti vaikutteita H. P. Lovecraftin Cthulhu-tarustosta. Tässä mielessä sen tekninen death metal on myös temaattisesti sukua Morbid Angelille. Jos aikalaisiin pitää verrata, yhtyeen voisi todeta laiduntavan samoilla kosmisilla kuololaitumilla kuin Blood Incantation.

Ulthar teki sikäli erikoisen peliliikkeen, että päätti julkaista kaksi levyä yhtä aikaa. Siinä missä Anthronomicon on perinteisimmistä kappaleista koostettu albumi, Helionomiconilta löytyy ainoastaan kaksi jättimäistä sävellystä. Musiikillisesti albumit tarjoavat hengästyttävän matkan interstellaaristen kauhujen ja muinaisten varjojen läpi.

Basisti-laulaja Steve Peacockin, kitaristi-laulaja Shelby Lermon ja rumpali Justin Ennisin muodostama trio esittää asiansa vakuuttavasti. Soitto on kikkailevaa, mutta samalla brutaalia ja aggressiivista. Äänimaailma on mukavan erotteleva ja kirkas, mikä tuo levylle sopivaa 1980-luvun tunnelmaa. Mikä tärkeintä, Peacockin maukkaat bassokuviot erottuvat edukseen.

Ulthar osaa yhdistää teknisen, brutaalin ja eeppisen ilmaisun taitavasti. Loistotyötä.

Lisää luettavaa