Hyviä näyttöjä edellisellä Marter-levyllä (2022) antanut Firtan iskee uusimmallaan dynaamisempaa vaihdetta silmään. Homman nimenä on yhä black metal, joskin lajin alkuperäisiä uraauurtavia artisteja liikaa palvomatta.
Siinä missä Marter katseli mukavasti 1990-luvulle, Ethos on täysin ottein kiinni tässä päivässä. Musiikki elää ja kiemurtelee mallikkaasti mustan metallin peruspiirteitä hyödyntäen. Firtanin ilmaisussa on paljon melodista tarttumapintaa, joka iskenee myös black metalista vähemmän välittäviin ihmisiin.
Ethos tökkää siinä vaiheessa, kun bändi yrittää olla rajumpi kuin oikeasti on. Esimerkiksi Contra Vermes -biisin tykitykset aiheuttavat lähinnä haukotusta, ja Firtanin kyvyt ovat parhaimmillaan viipyilevien tunnelmien luonnissa. Yhtyeen toivoisi todellakin luottavan silloin tällöin pilkahtavaan kykyynsä luoda mahtipontisia äänimaisemia.
Ethos on pirun hyvin tehty kiekko, mutta samalla se on liian turvallinen ja mukava. Albumin parissa viihtyy muutaman pakollisen kuuntelukerran, mutta en keksi yhtään syytä, miksi näin keskinkertaisen kaman pariin palaisi tulevaisuudessa.