Ihan kivan ja hyvän ero on hiuksenhieno – arviossa Sons of Morpheus

Julkaistu Infernossa 3/2019.

Sons of Morpheus
The Wooden House Session
Czar of Revelations

Nimensä mukaisesti mökkeilysessioissa äänitetyn neljännen Sons of Morpheus -tuotoksen kiehtovalla tavalla pahaenteinen mutta letkeä instrumentaalialoitus Doomed Cowboy lupailee paljon, mutta sen myötä mielentila asettuu jatkoa ajatellen oudolla tavalla vääränlaiseksi. On kuin Tarantinolle ominaisella nyrjähtäneellä tavalla käynnistyvä western muuttuisi tavanomaiseksi toimintapläjäykseksi, jonka tähtenä on supersankarihöttöfilkkojen jatko-osissa itsensä tunnetuksi tehnyt nuoremman sukupolven näyttelijä.

Bändin psykedeelisiä ja bluessävyjä sisältävässä stoner rock -jytässä ei ole sinänsä mitään vikaa. Siinä on groovea sekä sopivan rentoa ja elävää otetta, mutta ei mitään kummempaa, mitä ei olisi tehty jo niin moneen kertaan aiemmin. Ja kuten kaikessa yksinkertaisiin perusarvoihin luottavassa musiikissa, ihan kivan ja hyvän ero on hiuksenhieno. Vikaa ei kuitenkaan ole pelkästään intron ja levynkannen luomissa valheellisissa mielikuvissa, vaan myös itse pihvissä.

Erilaisten eritteiden ja nautintoaineiden hajuisessa kuumassa keikkaluolassa livevolyymillä tuutattuna The Wooden House Sessionin materiaali olisi puolet toimivampaa. Rock’n’roll herää usein elämään livenä silloinkin, kun levyllä laahustellaan puolikuolleena.