Sanoilla ”Great Work”, ”Masterpiece” ja ”classical echoes of Bach’s darkest hours” hehkutettu ranskalaisbändin debyytti on oletettavasti moderni black metal -klassikko, jonka mahtavuus on pidetty suurelta yleisöltä tiukasti salassa.
Todellisuudessa Triste Terren takaa löytyy 22-vuotias multi-instrumentalisti Naâl, jonka visio mustasta metallista on niin keskitempoinen, tunnelmallinen ja sävykäs, että paikoin on vaikea kuvitella kuuntelevansa black metal -levyä. Kaipa tämän yhteyteen voisi iskeä post-sanankin, mutta todellisuus on laajempi. Lehdistötiedotteessa kovasti hehkutettuja bachmaisia vaikutteita ainakaan tämä amatöörikorva ei onnistu löytämään.
Grand OEuvren istuttaminen johonkin tiettyyn genreen tuntuu erittäin hankalalta. Musiikista löytyy paljon hajanaisia vaikutteita, ja vaikka meininki kuulostaa paikoin jopa pirteältä, suunta viistää koko ajan kohti alamaailmaa ja tummia vesiä.
Naâlin esikoinen on tavallaan kiinnostava ja mielenkiintoinen teos, mutta yli tunnin kesto ja hieman joka suuntaan hapuileva musiikki onnistuvat tylsyttämään sen kovimman terän.