Yhdysvaltalaisen Vaharan ensimmäisellä albumilla kaikuu nykyään usein vastaan tuleva post-black-metal, mikä tarkoittaa tässä tapauksessa utuista ja etäistä fiilistä, jonka tukena kulkee ryhdikäs ja määrätietoinen tunnelmametallipohja.
Yhdeksän kappaleen mittaiselle albumille on lehdistötiedotteen mukaan pyritty hakemaan elokuvallista ilmettä, ja tässä bändi myös onnistuu. Jotain albumin tasapainoisuudesta kertoo, että sen perusmateriaalin sekaan on lisätty neljä soundtrackmäistä instrumentaaliraitaa, jotka kulkevat varsinaisten kappaleiden seassa ilahduttavan luontevasti.
A Passage for Lost Yearsin kaltaisia kiekkoja on maailma pullollaan, mutta jokin tässä meiningissä onnistuu viehättämään muita saman alan julkaisuja enemmän. Yhdysvaltalaisen tunnelmametallin (Agalloch, Daylight Dies, Novembers Doom…) ystäville homma on tietysti jo lähtökohtaisesti selvää kauraa, mutta bändin ilmaisusta löytyy runsaasti myös italialaisille fiilistelybändeille ominaista herkkyyttä. Lieköhän laulaja-kitaristi-säveltäjä Fabio Brienzan juurilla jotain tekemistä asian kanssa?
Varahan esikoinen ei ole missään nimessä täydellinen teos, mutta se on kylliksi hyvä käydäkseen loistavasta debyyttialbumista.