Vuonna 2007 perustettu pennsylvanialainen voimametallibändi on lähtökohtaisesti potentiaalinen tapaus. Jätkät osaavat soittaa ja laulajaakin sietää kuunnella, eli perusasiat ovat hanskassa. Pelkästään sen varjolla ei kuitenkaan pötkitä pitkälle.
Yhtyeen neljännellä albumilla on 12 biisiä, joista lähes kaikki ovat liki viiden minuutin mittaisia – pisimmät kellottavat yli seitsemän. Mikäs siinä, jos kappaleet ovat onnistuneita. Mutta kun ne eivät ole.
Levyllä on muutama mieleenpainuva ralli, kuten Mountains of Death ja Path of Glory, mutta bändin tulisi todella, todella hioa biisinkirjoitustaan. Aina kun edetään yksi askel, otetaan kaksi taaksepäin. Vauhtia ja voimaa riittää, mutta kappaleet ovat enimmäkseen mitäänsanomattomia. Spitting Firella kuullaan Iron Savior -kultakurkku Piet Sielckiä, mutta edes hän ei kykene pelastamaan tilannetta.
Jotain jää pahasti puuttumaan, eikä mielenkiinto vain riitä koko 57-minuuttisen mitalle. Ei ole ikinä hyvä asia, jos levyn soidessa tulee fiilis, että kuuntelisi mieluummin jotain muuta. En tunne bändin aiempaa tuotantoa, mutta Force of Willin perusteella Power Theory on tylsimpiä power metal -bändejä, joita olen ikinä kuullut.