Enpä olisi All Helliä sokkotestissä jenkkibändiksi veikannut, niin vanhan liiton törkyistä eurosoundia bändi edustaa, vaikka trion nelosalbumin tuotanto onkin ehkä inasen liian siisti tempaistakseen täysillä mukaan.
Päällisin puolin All Hell kaahaa rokkaavan death punkin ja black metalin ristiaallokossa, jossain Turbonegroa ja Kvelertakia pimeämmässä virrassa. Celtic Frostin uskoo inspiraationlähteeksi jo multakurkku Jacob Curwenin toistuvista uh!-ähkäisyistä. Jos soundia olisi kehdattu päällystää räällä ja roiskeilla, kunniakkaat Venom-mielikuvatkin olisivat tulleet kysymykseen.
Homma pelittää jouhevasti, ja jalka napsaa bändin riuhtoessa menemään ronskilla tempolla. Vaikkei The Witch’s Grail ole missään nimessä ylipitkä, turtumus samoihin asetuksiin tahtoo hiipiä puseroon ennen maaliviivaa. Niinpä levyn parasta antia onkin keskitempoisen rujo ja ihanasti junnaava Where Devils Once Danced.