Mustan Kuun Lasten kymmenvuotisen levytystauon katkaissut Saatto (2017) oli pirteä paluu julkaisurintamalle. Nyt julkaistava Valo jatkaa hyväksi havaitulla linjalla, mutta synkkyyden, surun ja kaihon lähettiläiden ilmaisussa pilkahtaa tällä kertaa myös kunnolla toivoa, mihin levyn nimikin vihjaa.
Vuodesta 1995 toimineen yhtyeen ainoa alkuperäisjäsen on tätä nykyä laulaja-kitaristi Pete Lehtinen rumpali Mikko Hautalan jättäydyttyä kyydistä viime levyn jälkeen. Tämä ei ole vaikuttanut bändin soundiin, sillä sen musiikillinen ja lyyrinen anti on levännyt pitkälti Lehtisen harteilla. Lopputulos kuulostaa omaltaan lajityypissä, josta voi yhä vetää suuntaviivoja dark metaliin ja melodiseen black metaliin.
Pääasiassa keskitempoisena pysyttelevä raastavuus, rullaavuus ja kaihoisuus muodostaa eheän ja kauniin kokonaisuuden. Sävellyksissä on sopivasti vaihtelua, jota alleviivaavat korostuneen haikeat kevyemmät osuudet. Viulua, kannelta, koskettimia ja akustisia kitaroita tuodaan esiin hienosti esimerkiksi aloituskappaleessa Kuninkaan uni. Sulavaa tyylikuljettelua ja kertosäekarkkia kuullaan myös sävellyksissä Ikaros ja Tropaeum.
Bändin kuudes levy on kaikilta osin hienoa jälkeä ja osoittaa bändin olevan yhä ajankohtainen. Albumin ainoa kummastuttava elementti on levyn päättävän Valo-instrumentaalin loppuun päätynyt irrallinen studio-/treenikämppähöpötys ja sitä seuraava nimetön kappale.