Kuopiolainen Goatroach päräyttää kakkoskiekollaan viihdearvot kohdilleen sekoittaen likaista sludgea, rapsakkaa crustia, raskasta doomia, räyhäävän groovaavaa kuoloa ja mustaa metallia oikein sujuvasti keskenään. On nimittäin sen verran sakkeeta kammoo tämä rietastelu, että pohjoissavolainen kraanavesi on pakosti pahasti saastunutta.
Meininki muistuttaa paikoitellen ilostuttavan paljon edesmenneen goremestarin Killjoyn Necrophagiasta kauhusynaujelluksineen kaikkineen. Toisinaan musiikista välittyy ysärin alun ruotsikuolema á la Dismember ja vastaavat legendat.
Ihmiskunnan mitättömyyttä ja maailmanlopun erilaisia potentiaalisia polkuja pohdiskelevat sanoitukset eivät juuri kaunistele jyrkkää nihilismiään: olemmehan kaikki pelkkää madonruokaa ja kosmisia torakoita. Toki myös mustanpuhuva huumori ja sarkasmi näkyvät ja kuuluvat tärkeänä vetovoimana.
Levyn äänimaailmaa on kehuttava erikseen. Treenisnauhoitus on toteutettu ammattimaisesti, ja lätylle on saatu melkoisen runnovat ja monipuoliset soundit. Syvyyttä löytyy, kuten myös raakaa uhkaavuutta.
Kaikin puolin laadukas ja suositeltava levy, vaikkei tällainen sludgehtava möyrintä ole todellakaan mitään omaa lempimusaa.