Oululainen Hebosagil on hämmennellyt musiikillista sekametelisoppaansa yli 15 vuoden ja neljän täyspitkän ajan. Yössä on bändin ensimmäinen yhteistyö maineikkaan Svartin kanssa.
Hebosagilin vaikutteiden kirjo on ilahduttavan laaja. Raaka-aineissa on kaikkea 1980-luvun uudesta aallosta 1990-luvun vaihtoehtorockiin ja noisen kautta metallin mustimpiinkin muotoihin. Progeilukaan ei ole vierasta. Kaikkea on sopivasti, siis vain sen verran, ettei yhtyettä saa luokiteltua yhteen lokeroon. Tämän vuosituhannen bändeistä se voi tuntea kollegiaalista toveruutta vaikkapa Kvelertakin ja Teksti-TV 666:n kanssa. Vahvana pohjamakuna tuntuu myös tarkemmin määrittelemätön ”Oulu”.
Hebosagil on ollut niin sanotusti valmiin kuuloinen yhtye jo englanninkielisestä Colossal-debyytistään, metallisimmasta levystään, lähtien. Hämmästyttävästi meno on vain parantunut kerta toisensa jälkeen, ja Yössä on jo varsin lähellä täydellisyyttä.
Ihmismielen tummimpia tuntemuksia kanavoidaan yhtäällä raivokkaaseen, toisaalla tunnelmalliseen muotoon äärimmäisellä omistautumisella. Lyriikat huokuvat epätoivoa, itsetuhoisuutta ja eksistentiaalista väsymystä. Tilitys on myös osattu pukea tenhoavaan lyyriseen muotoon. ”Solmut suvannossa ei sulakaan” -tyyliset rivit vetoavat ja teksteihin pystyy samastumaan.
Erikseen on pakko mainita Mitä jos -kappaleen kitarasoolo-osio, joka on välillä maalaileva, välillä virtuoosimainen ja välillä rokkaava – ja koko mitaltaan äärimmäisen tyylikäs. Tällaiset kitarakudelmat havainnollistavat koko homman viehättävyyttä. Vaikka tunteet ovat tapissa, suoranaisella taidokkuudella ja tarkkaan harkituilla ratkaisuillakin on keskeinen osansa lopputuloksessa.