Primal Fear tahkosi aikoinaan aivan jumalattoman kovia lättyjä, mutta viimeisen vuosikymmenen ajan se on julkaissut parin vuoden välein periaatteessa yhden ja saman albumin. Levyjen peruskaava on niin kiveenhakattu, että kappaleen nimen lukemalla voi arvata, miltä sen kertosäe kuulostaa.
Yhtyeen uudet levyt eivät ole missään nimessä huonoja, mutta tämäkin 11 biisiä kattava 57-minuuttinen on musiikkia, joka on käytännössä kuultu jo moneen otteeseen. Sanoituksia kuunnellessa tuntuu, että on kuullut samat jutut Ralf Scheepersin kiekumana jo sata kertaa. The Lost & the Forgottenin alkutahtien kajahtaessa saan mieleeni ainakin puolentusinaa yhtyeen biisiä, joiden intro on aivan identtinen.
Jotain uniikkia sentään löytyy, sillä I Will Be Gone lienee ryhmän ensimmäinen täysin akustinen veto. Biisi ei tosin ole kovin kummoinen, eikä kuulosta lainkaan Primal Feariltä.
Albumilla on muutama aivan törkeän hyvä ralli, kuten My Name Is Fear, Howl of the Banshee ja yli 13-minuuttinen päätöskappale Infinity. Kitaratyöskentely, ja erityisesti soolot, on alusta loppuun aivan timanttia.
Näitä uusia teoksia kuuntelee ihan mielellään, eikä niissä ole musiikillisessa mielessä mitään vikaa. Silti, kun on mahdollisuus kaivaa levyhyllystä Jaws of Death tai Nuclear Fire, ei ole kysymystäkään, minne valinta kallistuu.