Itävaltalaisen, ainakin osittain venäläis- ja ukrainalaislähtöisten muusikkojen muodostaman huumoriorkesterin seitsemäs studioalbumi kuulostaa YYA-rockin pioneerien Leningrad Cowboysin, ska-legenda Bad Mannersin ja sorvitoittokunta Retuperän WBK:n votkapäissään keksityltä kimppakivalta. Bändi näyttää samalta miltä kuulostaa, eikä venäläisimagokaan tunnu näinä aikoina erityisen vitsikkäältä, vaikka polkkaiivanat sanovatkin musisoivansa rauhan puolesta.
Niin luuytimiä myöten loppuun kaluttua ja pohjimmiltaankin halpahintaista huumoria kuin kansallisilla stereotyypeillä leikkiminen, ska-pastissit ja falskisti englantia ääntäen slobosoundilla laulaminen ovatkin, tämän ripa-ska-huussin musiikki ei ole ainoastaan sitä itseään. Kaikkea klezmeristä latinorytmeihin samaan soppaan sulattava sekoilu sisältää parin ensimmäisen kuuntelun verran viihdyttäviäkin hetkiä.
Varmaan tätä jossain Keski-Euroopan festareilla muutaman biisin hekottelisi, mutta levymitassa kuunneltuna tällainen vain sivumaultaan metallinen turbopolkka on kertakäyttötavaraa.