Keskinkertaista saarnaamista ja ihmiskunnan torumista – arviossa Morwinyon

Julkaistu Infernossa 3/2023.

14.05.2023
MORWINYON
Wastelands
NATURMACHT

Tunteellista black metalia soittava Morwinyon ei oikeastaan edes ole black metal -bändi, vaan sen biisit sanoituksineen edustavat ennemmin jonkinlaista post-metalia – siitäkin huolimatta, että rääkynälaulut ovat rankalla kädellä särötettyjä.

Tekstit käsittelevät luonnonsuojelua ja maailmantuhoa, mutteivät mitenkään nihilistiseen tai pessimistiseen sävyyn, vaan ihan puhtaasti saarnaten ja ihmiskuntaa toruen. Morwinyon on ikään kuin emompi Wolves in the Throne Room tai Agalloch, mutta ei kuitenkaan soita lähellekään niin laadukasta kamaa.

Biisit pullistelevat shoegazeä, kauniita melodioita, kilkattavia ja ulisevia syntikoita, herkkiä hetkiä sekä liikuttavia sävelkulkuja. Onhan näitä jo kuultu, eikä italialaisduo onnistu luomaan täyteen ahdettuihin kappaleisiinsa omaperäisempiä hetkiä kuin paikoitellen. Ihan kivaa mutta lopulta hyvin keskinkertaista fiilistelyä.

Synasoundeja pitää tosin kehua. Ne ovat kaikessa kliseisyydessäänkin levyn omaperäisin elementti. Kunnon kasaricasiota. Todella lämmintä ja nostalgista ääntä. Etenkin levyn päättävä instrumentaali Quiescence on hieno sävellys, josta saa viboja jopa Angelo Badalamentista.

Lisää luettavaa