Keskivertoa paremmin potkivaa kaahausta ja rähinää – arviossa Lucifuge

Julkaistu Infernossa 4/2023.

07.06.2023
LUCIFUGE
Monoliths of Wrath
DYING VICTIMS

Nyt on kasaria. Yhden miehen projektina vuonna 2016 alkanut ja myöhemmin bändiksi täydentynyt Lucifuge tempaisee varsin autenttisen kuuloisen aikamatkan noin 40 vuoden taakse. Saksalaiskupletin juoni on black metal -vaikutteinen thrash varhaisen Venomin, Kreatorin, Sodomin ja vastaavien aikalaispirujen hengessä.

Rosoisen ja luomun äänimaailman voimalla ryskäävä primitiivinen thrash-pieksentä on ilahduttavan asenteellista, joskin läpi levyn melko samankaltaista. Tämä tosin tuskin on ongelma monellekaan vanhan liiton fanille, sen verran antaumuksellista on kappaleiden rähinä, hönkiminen ja rouhean riffiköyden punominen. Vuonna 1987 levy olisi epäilemättä ollut kovaa valuuttaa monen klassikkolevyn rinnalla. Tänä päivänä se on helpompi kokea laimeammin.

Vaikka levystä ei ole klassikoksi, siltä löytyy keskivertoa paremmin potkivaa kaahausta. Etenkin loppupään sävellysten Resources of Self Destructionin ja The Path to Perditionin murskaavampaa tummasävyistä tehoa olisi toivonut levylle laajemminkin. Jatkossa black metal -elementtien suurempi rooli saattaisikin antaa ilmaisulle lisäpurevuutta. Tyypillisempi thrash-ajo kun meinaa paukata ohi muistijälkiä jättämättä.

Lisää luettavaa